Salailua ja lehmänkauppoja — kurkistus kuntapolitiikan kulisseihin

Herätys oli karu, kun nousin valtuustoon v. 2017 puolueiden ulkopuolelta ja niitä ”maan tapoja” tuntematta, joiksi korruptiota, salailua ja lehmänkauppoja kutsutaan. Heti vaalituloksen varmistuttua sain soiton Antellilta: minulle olisi kuulemma ilmainen kakku, koska pääsin valtuustoon. Kysyin vain, että eikö tämä ole lahjontaa. Antellin nainen vastasi, että tämä nyt on vain ollut tapana, että uusille valtuutetuille annetaan lahja. Kieltäydyin kakusta. Antell tai muut yritykset eivät tällaista hyvää hyvyyttään tee vaan sitä ajatellen, että Antell sitten muistetaan hyvällä, kun kaupungin ruokapalvelutilauksia tehdään.

Vaikka kyseessä on rahallisesti melko pieni asia, periaatteellisesti se on valtava: ilmaiset yrityslahjat päättäjille ovat ilmeistä lahjontaa, josta jokaisen valtuutetun tulisi kieltäytyä. Ja näitä maan tapoja riittää, enkä ihmettelekään, miksi lähes puolet oululaisista jättää äänestämättä kuntavaaleissa – vaikeapa se on luottamusta kuntapolitiikkaan ylläpitää, kun sen kulttuurina on salailu, korruptio ja lehmänkaupat, ja valtuuston kokoukset ovat vain teatteria, joissa näytellään esitys, jonka lopputuloksen kaikki valtuutetut tietävät jo ennen saliin astumista. Asiat kun on jo puhuttu läpi ja päätetty salaisissa kokouksissa.

Kun kaupungin luottamustehtävistä eli niistä rahakkaista hillotolpista neuvoteltiin, ryhmämme suljettiin neuvotteluista ulos valheellisin perustein. Olisimme halunneet striimata tapahtuman, jotta kaupunkilaiset näkevät, miten lautakuntia muodostetaan, mutta kaikki puolueet olivat ehdottomasti sitä vastaan, joten katkaisimme lähetyksen ennen neuvottelujen alkua.

Esitimme, että paikkoja ei jaettaisi d’Hondtin menetelmän mukaan, koska se luo kumulatiivisen vääristymän edustukseen. Tämän esityksen neuvottelujen johtaja oli tulkitsevinaan niin, ettemme hyväksy sopimusta, vaikka emme niin sanoneet, ja sanoi, että meidän on poistuttava. Myöhemmin Kolmonen väitti medialle, että olisimme käyttäneet asiatonta kieltä kokouksessa, ja siinä kohtaa kadutti, ettemme kuvanneet koko tilannetta, koska tämä oli räikeä vale. He vain halusivat meidät ulos sieltä, että itselleen jää enemmän jaettavaa. Meillehän olisi n. 5 luottamustehtävää kuulunut.

Sitten alkoi itse valtuustotyö, jota tehdään kaikkialla muualla paitsi valtuustosalissa. Laki kun määrää kunnat tekemään niistä yleisölle avoimia, joten ennen jokaista kokousta on liuta muita, salaisia kokouksia, joissa asiat todella päätetään. Jos jokin äänestys näyttää menevän tiukoille valtuustossa, järjestetään jopa äänestyssimulaatioita, jotta puolueet tietävät, onko aihetta yrittää saada lehmänkaupoilla valtuutettuja omalle puolelleen ennen äänestystä valtuustossa, ja jos aihetta on, keitä voisi kalastella oman asian puolelle.

Näin tehtiin mm. viime syksyllä kuntaveroasteen nostosta puhuttaessa. Koska simuloitu äänestys näytti, että olisin vaa’ankieliasemassa, heti kokouksen jälkeen tulikin eräältä puolueelta soitto, että jos kannatan heidän esitystään, he kannattavat minun esityksiäni samassa kokouksessa. Turhaahan se oli. ASYL on johdonmukaisesti vastustanut veroasteen korotuksia samalla, kun kaupunki haaskaa jättimäisiä summia turhamaisuushankkeisiin, joten olisin joka tapauksessa ollut matalimman mahdollisen veroasteen kannalla.

Jos kerrot kaupunkilaisille mitään siitä, mitä salaisissa kokouksissa on tapahtunut, sitä suurempaa syntiä ei valtapuolueiden ja virkamiesten silmissä ole. Eräässä kevään kaupunginhallituksen infossa suuren puolueen ryhmäjohtaja kertoi aikovansa puhuttaa poliisia siitä, että he olivat tiedottaneet turvapaikanhakijoiden koronakaranteenirikkomuksista, koska ”vaalit tulossa”.

Puolisoni ja varavaltuutettuni Tiina Wiik istui samalla sohvalla omissa hommissaan Teams-kokouksen aikana, ja näki sivusilmällä tämän kommentin ja kirjoitti siitä somessa, miten suuresta puolueesta yritetään painostaa poliisia vaikenemaan maahanmuuttajien rikoksista, ettei vihervasemmiston vaalitulos vaarannu.

Tietysti me tiesimme, että sanomista siitä tulee. Mutta ei tietenkään tälle ryhmäjohtajalle, joka käyttää poliittista vipuvoimaansa poliisin painostamiseen, vaan meille siitä synnistä, että Tiina kertoi kaupunkilaisille, että tällaista törkeää vaalivaikuttamista on meneillään.

Ja niinhän kävi, että kaupunginhallituksen pj:ltä nuhteet tuli — vain meille — ja se kertoo kaiken olennaisen siitä, mikä Oulun kuntapolitiikassa on vialla. Mikä tahansa väärinkäytös tai suhmurointi on ”maan tapa”, mutta raotapa vähänkään sitä salailun verhoa, jonka takana se kaikki tapahtuu, ja olet välittömästi päättäjien hyökkäyksen kohteena.

Syksyn ulkoistamisäänestys oli pahimman luokan teatteria, jossa oli tarkkaan laskettu, miten saadaan vaa’ankieliasemassa olleiden perussuomalaisten ja heidän yhden valtuutettunsa poistumisen avulla ulkoistamiset läpi niin, että kokoomus saa kunnian ulkoistamisia kannattavilta äänestäjiltään, eikä perussuomalaisia tuloksesta syytetä. Päätös herätti kaupunkilaisissa raivoa, enkä voi heitä moittia. Päätös oli epäreilu, ja tapa, miten se vietiin läpi, häpeäksi koko kuntapolitiikalle.

Kuten sanoin, ymmärrän täysin, miksi monet ovat menettäneet luottamuksen kuntapolitiikkaan. Mutta se, että asiat ovat nyt tällaista teatteria, ei tarkoita sitä, että niiden täytyisi jatkossakin olla sitä. Tämän me haluamme muuttaa: tuottaa täysin läpinäkyvää päätöksentekoa ja lopun ”maan tavoille”, jotka murentavat asukkaiden luottamusta demokratiaan.

Jos me ASYLissä saisimme päättää, tällaista olisi päätöksenteko Oulussa:

— Kaikki valtuustoseminaarit, lautakuntien kokoukset yms. ovat lähtökohtaisesti julkisia, ja mikäli niissä käsitellään perustellusti salassapidettävää materiaalia, nämä asiat jätetään kokouksen loppuun, joka voidaan hoitaa suljetuin ovin.

— Asukkaiden ja järjestötoimijoiden osallistamista päätöksentekoon. Asukkaiden kyselytunnit, joissa he voivat esittää kysymyksiä valtuustolle ja virkamiehille, tulee ottaa käyttöön, oululaisten mielipiteitä tulee kuunnella heitä koskevissa asioissa, ja tarvittaessa tehdään vaikka mielipidemittauksia, jotta he, jotka päätöksen kanssa joutuvat elämään, pääsevät päätökseen vaikuttamaan.

— Järjestöjen osallistaminen kaupungin ohjelmien, kuten hyvinvointiohjelman, valmisteluun, jotta pöydässä on varmasti ihmisiä, jotka tietävät, millaisia ongelmakohtia kussakin asiassa on, ja mitä esim. vanhukset, omaishoitajat tai invalidit palveluilta odottavat.

— Vaikka päättäjiä ei voi estää salaisia kokouksiaan pitämästä, kaupungin on vaadittava, että kaikki sen tiloissa järjestettävät kokoukset ja seminaarit ovat julkisia. Jos lehmänkauppoja varten halutaan kokoustaa salaisesti, ei ole oikeutettua käyttää veronmaksajien kustantamia tiloja siihen, eikä kaupungin tule kannustaa päättäjiä salailevaan toimintaan ja kulisseissa suhmurointiin.

Asukkaiden luottamus päätöksentekoon ei palaudu kauniilla puheilla päätöksenteon läpinäkyvyydestä vaan todellisin muutoksin, joilla läpinäkyvyyttä luodaan ja jossa kaupunki tekee selkeän kannanoton siihen, että se ei tue salailua tarjoamalla salaisiin kokouksiin tilojaan ja tarjoilujaan.

Päätöksenteon vinoutunut kulttuuri ei kuitenkaan muutu, ellei salailua joka käänteessä vaativia päättäjiä saada vaihtoon ja heidän tilalleen ihmisiä, joita ei pelota se, että äänestäjät saavat kuulla myös ne asiat, joita he niissä kokouksissa sanovat, joissa päätökset todella tehdään.

ASYL on johdonmukaisesti vastustanut salailun ja korruption kulttuuria, ja kaupunkilaisilla on oikeus nähdä, miten heidän elämäänsä vaikuttavat päätökset tehdään ja miten heidän rahojaan käytetään. Päättäjät ovat unohtaneet täysin, että he eivät ole mitään uusaatelisia, jotka voivat toimia miten tykkäävät, vaan heidän tehtävänsä on edustaa päätöksenteossa asukkaita – niitä ihmisiä, jotka heidän palkkionsa maksavat.

Jos haluat luotettavaa, avointa päätöksentekoa, valinta tehdään vaalikopilla: valitsetko heidät, jotka ovat aina läpinäkyvyyttä vaatineet, vai heidät, jotka eivät raivostu mistään niin paljon kuin siitä, että kaupunkilaiset kuulevat mitään siitä, mitä salaisissa kokouksissa on sanottu?