Kansallismielinen Sinimusta Liike järjestää jo perinteeksi muodostuneen Valkoinen Vappu ‑marssin Tampereen keskiössä 1. toukokuuta. Marsseilla on aiempina vuosina osoitettu vahvaa kansallismielistä yhtenäisyyttä ja isänmaallista joukkovoimaa sekä päästy nauttimaan myös itsensä nolanneiden äärivasemmistolaisten provokaattoreiden nöyryytyksistä.
Partisaani kannustaa kaikkia lukijoita osallistumaan tapahtumaan, jonka yksityiskohdista tulemme tiedottamaan lisää marssin lähestyessä. Levitä tapahtumakutsua myös kaikille ystävillesi, jotta mahdollisimman suuri joukko saapuu vappuna osoittamaan, että Tampere on kuin onkin valkoinen kaupunki!
Liike toteaa omassa tiedotteessaan: ”Valkoinen Vappu tuo tänäkin vuonna uutta väriä ummehtuneisiin vappuperinteisiin. Kokoamme kulkueen torstaina 1.5. kello 13:00 Tampereen Jugendtorille. Myös puheet pidetään tänä vuonna samaisella torilla aivan Tampereen ytimessä. Tule mukaan.”
Muista allekirjoittaa myös liikkeen kannattajakortti, vierailla sen kotisivuilla ja ostaa kannatustuotteita sen verkkokaupasta!
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Ulkoasu
Toivottavasti marssiessa mahdollisimman moni pitää valkolakkia tai teekkarilakkia päässään jotta kansa näkee ettei ihan metsässä olla synnytty.
Nimetön
Laitan uudestaan tähän, jos joku tietäjä huomaisi:
https://puoluerekisteri.fi/#/puolue/61
vielä olisi ~1400 nimeä vailla.
Onko tietoa, paljonko SML saanut paperikortteja kasaan?