Julius Evola: Salaisen sodan aseet (1938), osa 2

Partisaani julkaisee kahdessa osassa käännöksen italialaisen traditionalisti Julius Evolan 27.6.1938 pitämästä esitelmästä ”Salaisen sodan aseet”. Lue myös sarjan osa 1 täältä. Tilaa Evolan teos Tiikerillä ratsastaminen Kielletyt kirjat ‑kaupasta!

5.) Koston kierteen lietsomisen taktiikka.

Tästä taktiikasta on kyse silloin, kun ulkopuolinen osapuoli usuttaa yhtä traditionalistista tahoa hyökkäämään toista traditionalistista tahoa vastaan, jotta ne molemmat heikentyisivät keskinäisen taistelun uuvuttamina. Maailmanmuutoksen voimat soluttavat usein strategisesti erilaisia ryhmiä lietsoakseen sotia traditionalistien välillä. Kun yhden tradition kannattaja hyökkää toisen (kulttuurillisesti mahdollisesti hyvin läheisen) tradition edustajaa vastaan, on odotettavissa koston kierre, jolla on kohtalokkaita vaikutuksia molemmille osapuolille.

Maailmanmuutoksen voimat hyödyntävät hajota ja hallitse ‑taktiikkaa jatkuvasti. He tahtovat hajottaa tradition harjoittajat vihamielisiksi kuppikunniksi, jotka ajavat omaa kapeaa etuaan ahnehtien ja ylpeillen. Mitä pirstoutuneempi tradition kenttä on ja mitä heikompaa solidaarisuus eri traditioiden harjoittajien välillä on, sitä helpommaksi vihollisemme tehtävä käy.

Asetelma on tuttu myös reaalipolitiikan maailmasta. Jotkut lyhytkatseiset valtiomiehet ovat luulleet voivansa vahvistaa asemiaan lietsomalla vallankumouksellisia voimia viholliskansojensa riveissä. Tietämättään he ovat kuitenkin sahanneet omaa oksaansa. He luulivat voivansa käyttää vallankumousta työkaluna, mutta tosiasiassa heistä itsestään tulee vallankumouksen työkaluja. Tällaiset tietämättömät poliitikot ovat joutuneet huomaamaan, että naapurivaltiossa lietsottu vallankumous palaa usein rajan yli takaisin ja syöksee lopulta lietsojansa vallasta. Itse asiassa koko lähihistoria on sarja esimerkkejä tapauksista, joissa globaalisti masinoidut vallankumoukset päättyivät lopulta kaikkien kannalta traagisesti.

Onkin painotettava, että vain ehdoton, askeettinen ja järkkymätön lojaliteetti voi suojella traditionaalista toimijaa salaisen sodan voimilta. Mikäli ihminen menettää nämä henkiset hyveet ja luottamuksensa pyhän sodan oikeutukseen, päivänpolitiikka alkaa korruptoida häntä ja lopulta hän menettää itsenäisyytensä sekä vapautensa.

Myös ihanteet ”kaikkien kansojen itsemääräämisoikeudesta” ja ”anti-imperialismista” ovat osa samaa salaisen sodan taktiikkaa. Molemmat näistä ihanteista ovat valheellisia myyttejä, jotka liittoutuneiden todelliset johtajat, vapaamuurarit ja juutalaiset, kehittivät mobilisoidakseen kansoja hyökkäämään Keski-Euroopan valtioiden intressejä vastaan sekä tuhoamaan niiden poliittisen mahdin. Juuri näiden myyttien avulla on tulevaisuudessa erittäin helppoa lietsoa ei-valkoisten rotujen kapinoita suuria eurooppalaisia mahteja vastaan. Ei olekaan ihme, että Neuvostoliitto on omaksunut ”anti-imperialistisen” aatteen ja levittää sitä nyt kommunistisessa propagandassaan erityisesti ei-eurooppalaisissa valtioissa.

6.) Syntipukin taktiikka.

Kun maailmanmuutoksen salaiset voimat aistivat, että niiden toiminta jollain yhteiskunnan alueella voi paljastua, ne pyrkivät ohjaamaan vastustajiensa kaiken huomion johonkin ryhmään tai ryhmiin, jotka ovat vain osasyyllisiä vallitsevaan rappioon. Tällöin kansan viha kohdistetaan syntipukkeihin eikä todelliseen viholliseen, joka saa jatkaa toimintaansa kulissien takana rauhassa.

Italialaisen antisemitismin edustajana joudun toisinaan varoittamaan erityisen kärkeviä aatetovereitani siitä, että monomaaninen juutalaisista puhuminen ei aina ole järkevää. Sama pätee esimerkiksi vapaamuurareihin, joita jotkut vaikuttavat näkevän aivan kaikkialla.

Emme tietenkään tahdo aliarvioida juutalaisten ja vapaamuurarien roolia kansakuntiemme nykyisen tilan arkkitehteinä. Tahdomme kuitenkin herättää keskustelun siitä, mikä on juutalaisten ja vapaamuurarien perimmäinen ajuri, joka ohjaa näiden toimintaa samaan suuntaan yhteiskunnassa. Olisi yksioikoista välttää, että juutalais- ja vapaamuurariongelmien ratkaiseminen merkitsisi automaattisesti uuden kulta-ajan alkua, kuten monet vilpittömästi uskovat. Liiallista yksisilmäisyyttä täytyy varoa, ja vihollinen on kyettävä tunnistamaan kokonaisvaltaisesti.

7.) Laimennuksen taktiikka.

Tämä on erityinen versio ”korvaamisen taktiikasta”. On ymmärrettävä, että nykyisen globaalin kriisin taustalla olevien kehityskulkujen juuret ovat syvällä historiassa. Rappio on tapahtunut porrastetusti. Rappion siemenet kylvettiin jo kauan sitten, mutta alussa riskit eivät olleet ilmiselviä: ne vaikuttivat pikemminkin potentiaalisilta kuin akuuteilta. Piilossa työskentelevät vihollisemme ovat mielellään levittäneet ”edistyksen” propagandaa siirtääkseen huomiomme pois ongelmien juurisyistä ja mahdollistaakseen rappion etenemisen erilaisten valheellisten arvojen nimissä – erityisesti ”tieteellisen edistyksen” ja ”sivilisaation” nimissä. Viime vuosien traagiset tapahtumat ovat kuitenkin avanneet monien silmät, ja yhä useampi on huomannut, että ”edistys” on itse asiassa vain pikakaista täydelliseen perikatoon.

Kun kasvava osuus kansasta alkoi vastustaa modernismia ja vaatia paluuta juurille, salaiset vihollisemme alkoivat syyttää heitä ”anakronismista”. Vihollisemme pyrkivät laimentamaan traditionaalista kaipuuta. Heidän mukaansa todellinen traditio on jo kadonnut tavoittamattomiin, joten antimodernistilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin haikailla lähihistoriaan, jossa rappio ei ollut edennyt vielä aivan yhtä katastrofaaliseen pisteeseen kuin nyt. (Lähes 100 vuotta myöhemmin Evolan sanat pitävät edelleen paikkansa – nyt monet esimerkiksi Suomessa pitävät massamaahanmuuton alkua edeltänyttä 1980-lukua jonkinlaisena tavoiteltavana kulttuurillisena ankkurina. Suom. huom.) Tämä taktiikka on ollut erittäin tehokas. Salainen vihollisemme tietää, että oman aatteemme laimentaminen tekee meistä vaarattomia. Otamme tyytyväisinä muutaman väliaikaisen askeleen taaksepäin ymmärtämättä, että tämän jälkeen jatkamme kulkuamme samalla vaarallisella polulla. Ja koska olemme myyneet periaatteemme, olemme entistä kyvyttömämpiä puolustamaan itseämme.

Tämän taktiikan käytöstä on olemassa lukuisia historiallisia esimerkkejä. Traditionaalisten liikkeiden johtajien tulisi opiskella niitä tarkkaavaisesti. On paljon moderneja ”nationalistisia” liikkeitä, joiden ideologia on laimennuksen taktiikan suoraa aikaansaannosta. Kollektivistinen ja demagoginen ”nationalismi” taantuu helposti surkeaksi varjoksi verrattuna kansakuntiemme aiempiin kulttuureihin.

Nykyään taistelua internationalismia ja bolševismia vastaan käydään yleensä modernin nationalismin lipun alla. Kansakunta täytyykin määritellä tarkasti antimodernista ja rappiota edeltävästä näkökulmasta. On tehtävä selvä erottelu modernin kansakunnan käsitteen ja traditionaalisen kansakunnan käsitteen välille. Modernistin mukaan ”kansakunta” viittaa massoihin ja juridisesti määriteltyyn ”kansaan”. Tällöin kansakunnan käsite itse asiassa tuhoaa ikiaikaiset hierarkiat kansalaisten välillä. Modernin nationalismin historia on rappiollinen prosessi, jossa ihmisten arvojärjestykset romutettiin ja ”kansa” tasapäistettiin, mikä johti lopulta globaalin massaihmisen syntyyn.

Traditionaalinen nationalisti sen sijaan näkee kansakunnan aivan toisin: hänelle aate edustaa vastarintaa tasapäistämistä, universalismia ja sekoittumista vastaan. Hänen nationalisminsa edellyttää myös kansakunnan sisällä ilmeneviä vahvoja arvojärjestyksiä ja tehtävänjakoja. Traditionaalisen nationalistin ihanne ei ole tasavaltainen kansallisvaltio vaan valtakunta sanan alkuperäisessä merkityksessä.

8.) Aatteen ja sen edustajien sekoittamisen taktiikka.

Usein perinteisten instituutioiden rappeutumisen edellytyksiä ovat sen johtajien ja edustajien rappeutuminen. Jotta tuho olisi täydellinen, on kuitenkin myös lietsottava virheellisiä käsityksiä siitä, mikä on instituutioiden ja niiden edustajien välinen suhde. Mikäli aiemmin tradition mukaisen instituution nykyiset edustajat ovat korruptoituneita, on syyttävä sormi helppoa kohdistaa paitsi edustajaan myös instituutioon, vaikka instituution perustava aate olisikin puhdas. Instituutio ja kokonainen aate voidaan leimata valheelliseksi, mädäksi ja tuhoon tuomituksi vain siksi, ettei sen nimekäs edustaja kyennyt elämään opetustensa mukaisesti. Tämä on hyvin yleinen salaisen sodankäynnin taktiikka.

On esimerkiksi tyypillistä, että hyökkäykset turmeltuneita aatelisia kohtaan muuttuvat pian hyökkäyksiksi koko aristokratian periaatetta kohtaan. Muinaisten aristokraattisten järjestelmien hierarkioiden huipulla olivat henkisen aristokratian edustajat. Heidän jälkeensä tulivat soturit, sitten kauppiaat ja lopuksi työväki. Tämän luonnollisen hierarkian tuhoaminen alkoi hyökkäyksistä muutamia hairahtaneita aatelisia vastaan. Soturit eivät tyytyneet korvaamaan väärinkäytöksiin syyllistyneitä henkisiä johtajia sellaisilla johtajilla, jotka olivat edelleen hengeltään puhtaita. Sen sijaan soturit syrjäyttivät henkisen aristokratian kokonaan tavoitellakseen omaa materiaalista etuaan. Kun uusi hallitseva soturiluokka alkoi taantua, oli porvareiden aika kaapata valta. Kun porvarillisen kapitalismin turmiollisuus alkoi käydä kaikille selväksi, oli viimein alimman luokan vuoro: proletariaatin vallankumous, luokkasota, kommunismin synty.

Tämä esitelmä on ollut sisällöltään varsin tiivis ja salaisen sodan taktiikoita on esitelty lähinnä perusperiaatteiden tasolla. Historiaa ja nyky-yhteiskuntaa tarkastelevan on kuitenkin helppo huomata, kuinka näitä perusperiaatteita on sovellettu ja sovelletaan edelleen käytännössä. Salainen sota läpäisee lähes koko elämämme tavalla tai toisella. Kyse ei ole filosofisista abstraktioista vaan käytännön toiminnasta. On vaikea uskoa, että kukaan voisi taistella menestyksekkäästi rappion voimia vastaan, ellei hän ymmärrä salaisen sodan lainalaisuuksia ja vihollisen taktiikoita.

Kuten Siionin viisaiden pöytäkirjoissa todetaan: Pelkkään konkretiaan keskittyvät ihmiset ovat lyhytkatseisuudessaan lähes eläimen tasolla. Elämme aikaa, jolloin koko kulttuurillinen tulevaisuutemme on vaakalaudalla. Siksi tradition puolesta taistelevien on otettava huomioon paitsi näkyvät myös näkymättömät viholliset. Meidän on kerättävä meiltä salattua tietoa, jota voimme ammentaa arjalaisen hengellisyyden juurilta.