Syyskuussa 2024 Yle Areenaan putkahti lyhyt dokumenttisarja, jossa norjalainen toimittaja Martha Antonette Solli tutkii pohjoismaisia ”äärioikeistolaisia” piirejä ja tapaa kansallismielisiä vaikuttajia. Tämä on dokumenttia käsittelevän Partisaanin lukijan kritiikkisarjan neljäs osa.
Jakso 4: Rotusota
Jakso alkaa harhaanjohtavasti editoidulla klipillä, joka antaa ymmärtää kansallismielisten käyttävän poliittista väkivaltaa. Alkuperäinen kysymys koski itsepuolustustilanteita, haastatellulta naiselta ei kysytty väkivallan käytöstä eikä vapaaottelijan vastaus liittynyt mitenkään väkivaltaan. Kansallismieliset harjoittelevat kamppailua, sillä kyky puolustaa omaa perhettään ja omia ystäviään on moraalinen velvoite. Ajatus siitä, että kansallismielisten aktivismi koostuisi ihmisten pahoinpitelemisestä kaduilla, on suorastaan naurettavaa. Mitä sillä edes saavutettaisiin?
Seuraavaksi vuorossa on Circle of Dawn ‑yhtyeen edustajan eli Kaarnan haastattelu. Kaarnan haastattelun sisällyttäminen dokumenttiin ei välttämättä ollut kovin fiksu teko. Kaarna rikkoo median luomaa uhkakuvaa erittäin tehokkaasti kohteliaisuudellaan ja ystävällisyydellään. Kaarna myös selittää maailmankatsomustaan toimittajalle, joka selkeästi yllättyy, kun kansallismielisyyden takana ei ollutkaan sokea viha vaan rakkaus omiaan ja omia juuriaan kohtaan. Dokumentti yrittää tietysti saada Kaarnan puheet kuulostamaan epärehelliseltä manipuloinnilta pysähtymättä miettimään, voisiko Kaarnan puheissa olla jotain perää? Kaarnan heitto ”ehkemme vielä saaneet sinua vakuuttuneeksi” on ilmiselvä vitsi, jolle toimittajakin nauraa dokumentissa. Se tietysti esitetään vakavana lauseena, uhkaavan taustamusiikin kera. Toimittaja kertoo Kaarnan käyttävän ”klassisia retorisia keinoja”. Retoriikka kuitenkin tarkoittaa todellisuudessa ainoastaan asian esittämällä vakuuttavalla ja järkevällä tavalla. Jos menet väsyneenä töihin, sanoisitko pomollesi ”Mua vaan v**uttaa sun naama, kun nukuin niin huonosti” vai ”Sori, nukuin viime yönä vähän huonosti”? Mikäli valitsit jälkimmäisen, olet käyttänyt retoriikkaa.
Kaarnan haastattelussa ei myöskään ole kyse keskustelun ”hivuttamisesta” kohti aihetta, josta toimittaja on eri mieltä. Kyseessä on looginen jatkumo. Mikäli arvostaa juuriaan ja kotimaataan, on vain loogista haluta säilyttää ne tuleville sukupolville. Toimittaja kysyy myös vakavissaan, miksi olisi sääli, jos Saksa näyttäisi Tunisialta. Hän ei siis periaatteesta vastusta kokonaisen kansan tuhoa. Oli kuitenkin hyvä, että Kaarnan haastattelu tuli dokumenttiin. Toimittajan vastaväitteet ovat melko läpinäkyviä ja enemmistö katsojista varmasti käsittää Kaarnan viestin. Toimittaja tunsi myös nähtävästi jotain Kaarnan puhuessa kansallismielisyydestä. Toivottavasti hän joskus kerää rohkeuden tutkiskella näitä kiellettyjä tunteita pidemmälle.
Haastattelun jälkeen toimittaja etsii sosiaalisesta mediasta henkilön, joka on julkaissut merkittävän määrän kansallismielistä sisältöä. Kaikki Kaarnan edessä esitetty ystävällisyys on kadonnut, yhtäkkiä Kaarnan puhe olikin vain ”propagandan suoltamista”. Vidar Odensson paljastuu myöhemmin terrorismin kannattajaksi, joten hänen yhdistäminen Kaarnaan on suoranaista mustamaalaamista. Kaarnan ja Vidarin toiminnassa on yksi ilmiselvä ero, jota dokumentti ei syystä tai toisesta maininnut. Kaarnan ilmaisee itseään musiikin kautta, Vidar kannattaa terrorismia. Mikäli vastaavanlainen vertaus tehtäisiin esimerkiksi vihreiden kansanedustajan ja ekoterroristi Justin Solondzin välillä, ihmiset pitäisivät sitä oikeutetusti mustamaalaamisena. Kun kohteena on kansallismielinen, väitteet esitetään Yleisradiossa. Seuraa lyhyt tietoisku musta aurinko ‑symbolista.
Vidar Odenssonin tiliä tutkiessa Siv Sørensen kertoo poliisin valvovan erityisesti ihmisiä, jotka uskovat rotusodan tulevan tai pelkäävät valkoisen rodun olemassaolon puolesta. Hän ei tietenkään mainitse näiden uskomusten todenmukaisuudesta. Etniset konfliktit eskaloituvat kaikkialla Euroopassa ulkomaalaisten virratessa enenevissä määrin mantereellemme. On loogista päätellä tämän johtavan tarpeeksi pitkälle vietynä sotaan.
Seuraavaksi Circle of Dawnin laulaja Henkka liittyy haastatteluun. Haastattelussa Henkka kutsuu maahanmuuttajia loisiksi. Vaikka kyseessä onkin alatyylinen termi, kieltääkö joku sen paikkansapitävyyden? Voidaanko termiä ”loinen” käyttää ryhmästä, joka imee resursseja valtaväestöltä kasvaen sen vaurautta hyödyntäen ja samalla aiheuttaen isäntäväelle jatkuvaa haittaa esimerkiksi nousevien rikostilastojen kautta? Kaarnan ja Henkan kannanotot sodasta tai tulevasta romahduksesta ovat kansallismieliselle varsin tyypilliset. He eivät toivo sotaa tai romahdusta, mutta he tiedostavat kuitenkin kehityksen suunnan. Mikäli tilannetta ei korjata ajoissa, sota tai romahdus on väistämätön. Tasaisesti eskaloituva etninen konflikti ja yhteiskunnan ongelmien kasaantuminen ei voi johtaa mihinkään muuhun. Se ei ole akselerationismia, vaan arkipäättelyä.
Journalisti Lasse Josephsen selittää akselerationismin käsitteen varsin hyvin. Lisätarkennuksena on kuitenkin tärkeää muistuttaa, että ehdoton enemmistö kansallismielisistä tuomitsee jyrkästi akselerationismiin liitetyn Siege-ideologian. Siege-ideologian seuraajat ovat tyypillisesti syrjäytyneitä ja moniongelmaisia yksilöitä, jotka joko haluavat shokeerata yhteiskuntaa tai päättää oman kärsimyksensä näyttävästi. Kansallismieliset sisällöntuottajat, mukaan lukien Partisaani-lehti, on jyrkästi ja avoimesti tuominnut Siege-ideologian, jotta nämä seinähullut ymmärtäisivät, etteivät he saavuta mitään toiminnallaan – varsinkaan kansallismielisen kentän hyväksyntää.
Vihdoin toimittaja saa haastattelun Vidar Odenssonilta. Dokumentin viimeinen osio on laajalti paikkansapitävä. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että jokainen aate sisältää akselerationalistisia yksilöitä ja pienryhmiä. Terroristisia tekoja on tehty niin ekoaktivismin, sosialismin kuin kansallismielisyydenkin nimissä, eivätkä ne täten määrittele aatteita sinänsä. On siis ilmiön vakavuuden halventamista käyttää sitä työkaluna kansallismielisten mustamaalaamiseen, kun kansallismielisten ainoana pyrkimyksenä on edistää oman kansansa asiaa.
Loppuun haluan vielä kommentoida Thorleifssonin kannanottoa siitä, kuinka avoin dialogi on lääke ”ääriajattelua ja vihapuhetta vastaan”. Kyseessä on puhdas valhe. Aiemmin dokumentissa hän puhui avoimesti kansallismielisten tapahtumien kieltämisestä ja normalisaation estämisestä. Kansallismielisiä toimijoita ei doksattaisi tai sensuroitaisi, eikä tapahtumia estettäisi, jos avoin dialogi olisi kansallismielisyydelle epäedullista. Todellisuus on, että vapaa keskustelu takaa kansallismielisyyden voiton ja juuri siksi sitä ei yhteiskunta salli.
Dokumentin lopussa on Sørensenin loppukaneetti, joka on kehotus kohdella kansallismielisyyden omaksunutta ystävää kuin tämä olisi mielisairas tai ilmoittamaan neuvostotyylisesti ystävästä poliisille. Dokumentti on kokonaisuudessaan varsin läpinäkyvää propagandaa, joka on toteutettu pääasiallisesti pelottelemalla ihmisiä dystooppisilla tulevaisuuskuvilla äärioikeiston väkivallasta sekä harhaanjohtavalla tulkinnalla ja editoinnilla. Propaganda on kuitenkin varsin huonosti toteutettua, ja katsoja ei voi olla huomaamatta ristiriitaa näkemiensä tervehenkisten ja älykkäiden haastateltavien sekä median luoman uhkakuvan välillä.
Olen loppujen lopuksi onnellinen, että tämä dokumentti tehtiin. Se tuo kansallismielisyydelle medianäkyvyyttä ja on huonon toteutuksensa vuoksi myös tehoton propagandakeino kansallismielistä yhteisöä vastaan.
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.