Sinimusta Liike on tehnyt uuden puoluehakemuksen

"Toivomme, että suomalaisille annetaan mahdollisuus äänestää tulevissa vaaleissa aidosti suomenmielistä puoluetta."

Politiikka

Sinimusta Liike on 13.5.2024 jättänyt puoluehakemuksen puoluerekisteriin. Valmistaudumme myös keräämään uudelleen tarvittavat 5000 kannattajakorttia.

Yhdistyksemme teki puoluehakemuksen edellisen kerran tammikuussa 2021 ja merkittiin puoluerekisteriin kesäkuussa 2022. Oikeusministeriö haki syksyllä 2023 korkeimmalta hallinto-oikeudelta päätöksensä purkamista, koska OM:n mukaan puolueemme yleisohjelman kirjaukset olivat kansanvaltaisten periaatteiden vastaisia tai ongelmallisia sananvapauden, yhdenvertaisuuden ja syrjintäkiellon kannalta. KHO hyväksyi OM:n hakemuksen pari viikkoa ennen kesäkuun 2024 europarlamenttivaalien ehdokaslistojen vahvistamista ja jätti näin ollen puolueemme ulos vaaleista.

Sinimusta Liike on laatinut uuden yleisohjelman, ja olemme toimittaneet sen OM:lle puoluehakemuksen liitteenä. Toivomme, että suomalaisille annetaan mahdollisuus äänestää tulevissa vaaleissa aidosti suomenmielistä puoluetta.

Lue Sinimustan Liikkeen uusi yleisohjelma tästä.

Tue liikkeen toimintaa asioimalla sen kannatuskaupassa: https://kauppa.sinimustaliike.fi/

Lähde: Sinimusta Liike

Aktivismi Kansallismieliset Kansallismielisyys Korkein hallinto-oikeus Kotimaa Oikeusministeriö Politiikka Sinimusta Liike

Keskustelu

5 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Seppo Taalasmaa

    Vastaa

    Nimeksi kansalliskonservatiivit?

  • -N

    Vastaa

    Hieno juttu, tsemppiä tulevaisuuden haasteisiin!

    ” Kannatamme sotilaallista liittoutumista, mikäli se palvelee suomalaisten etua”

    Tätä olisi voinut vähän enemmän avata. Onko SML 2.0 Natoa vastaan vai ei? Yhteistyö jonkun Ruotsin kalifaatin kanssa kyllä vai ei?
    Tuo on hyvin ympäripyöreästi jätetty tuohon, kukin käsittää ”edun” omalla tavallaan.

    Ainakin nyt ohjelma näyttää siltä, että siitä ei pitäisi tulla minkäänlaista nokan koputtamista ja korttien keräämisen mahdollisuus aukeaa pian.

  • Lähtökohta

    Vastaa

    Ei millään pahalla mutta ne kaataa tämänkin jo ensimmäisen lauseen perusteella. Poistakaa se niin teitä ei kaadeta.

    Puolueohjelmassa ei saa olla mitään mikä uhkaa nykyistä valtapeliä. Ja se on sitten eri asia miten puolue toimii. Mutta ohjelma ei saa olla uhkaava.

  • TT

    Vastaa

    Eikö sinne vitsinä voisi lähettää demarien puolue-ohjelman?

  • Observer

    Vastaa

    Toivon parasta ja pelkään pahinta. Mutta iso peukku.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi