Ovet avattiin klo 17.30 ja paikalle alkoi valumaan saman tien väkeä katsastamaan paikalla olleiden myyntipöytien tarjontaa ennen bändejä, joiden oli tarkoitus aloitella kello 20. Paikalle tuli laajan levyvalikoiman kanssa Distroyer 88 ja isolla vaatevalikoimalla saapui puolestaan No Compromise Clothing. Myös ammattitatuoija oli saatu paikalle ja hän työstikin useammankin kuvan illan aikana.
Keikan piti alkaa kahdeksalta, mutta pienten teknisten ongelmien jälkeen Vastarinta pääsi aloittamaan vasta yhdeksältä. Tämä tosin ei näyttänyt yleisöä haitanneen, koska keikoilla on yleensä totuttu siihen, että soittoajat saattavat hieman elää illan aikana.
Ensimmäisenä esiintyneellä Vastarinnalla oli kyseessä bändin debyyttikeikka! Triona soittava yhtye saapui lavalle kommandopipoissa ja alkoi runttaamaan erittäin hyvin soitettua aggressiivista hatecoreaan. Yhtye soitti tuoreelta EP:ltään biisejä, kuin myös pari lainakappaletta, joista etenkin Brutal Skinsin klassinen ”Väkivaltaa” lämmitti varmasti kaikkia paikalla olleita. Yhtyeen ensimmäiseksi keikaksi soitto kulki erittäin hyvin, vaikka kannuissa oli vielä lainarumpali mikä sekään ei tuonut mutkia soittoon, vaan taidokas ja nopea nuorukainen hoiti tonttinsa mallikkaasti. Kaiken kaikkiaan Vastarinnan ensimmäinen esiintyminen julkisella keikalla oli erinomainen ja antaa luvan odottaa nousujohteista tulevaisuutta yhtyeelle.
Yleisö oli lämmitetty ja seuraavaksi lavalle kipusi lisää nuorukaisia, eli jo varsin tutuksi tullut White Uprising. Bändi oli pari vuotta sitten samassa tilanteessa kuin Vastarinta eli debytoimassa kerhokeikalla. Nyt bändi on jo kokenut keikkailija, sillä yhtyeessä vaikuttavat soittajat ovat muutaman viime vuoden aikana soittaneet lukuisia keikkoja useassa eri kokoonpanossa. Kokemus myös tätä bändiä katsoessa näkyy joka keikalla. Tälläkin kertaa bändi paiskoi vimmaisesti nopeaa hatecoreaan sellaisella intensiteetillä, että heikompia olisi hirvittänyt, jos nämä näillä keikoilla kävisivät. Demolta kuultiin tuttuja biisejä ja settilistassa oli myös ennen julkaisemattomia kappaleita. Lisäksi Angry Aryans ‑covereita taisi tulla jopa kaksi. Vaikka yleisöä oli saapunut paikalle odotettua vähemmän, oli se kuitenkin positiivisessa mielessä pääosin nuorta väkeä, joka kasaantuikin lavan eteen WU:n setin aikana.
White Uprisingin lopetettua oli vuoro antaa lava todellisille skene-veteraaneille. Oli siis aika Muken ja Korkin akustiselle yhteiskeikalle. Tämä kaksikko osaa taikoa aina upean setin, jossa kuullaan niin Mistreatin kuin Sniperin biisejä sekä covereita mm. Skrewdriveriltä. Nytkin kuultiin taas harvinaisempia Mistreatin ja Sniperin kappaleita, joita ei juuri koskaan soiteta koko bändin kokoonpanoilla. Korkki esimerkiksi soitti ensimmäistä kertaa livenä Sniperin ”105 Days” kappaleen Fight or Die -albumilta. Mukelta tuli monta Mistreatin suomenkielistä kappaletta, joita harvemmin livenä muuten pääsee kuulemaan. Jo näiden asioiden takia kyseinen kaksikko oli hienoa saada esiintymään yhdessä livenä. Tässä vaiheessa kuitenkin tuli itselle aika lähteä kotia kohti, eli Muke ja Korkki jäivät vielä laulattamaan yleisöä Otsolan yöhön.
Kiitos Tulenväelle ja yhtyeille erittäin hyväntuulisesta illasta. Suosittelen kaikkia kansallismielisiä osallistumaan mahdollisimman monille keikoille, tällä tuet niin yhtyeitä kuin keikan järjestäviä tahoja ja levy/vaateostoksetkin onnistuu hyvin samoista tapahtumista.
Tässä vielä linkki debyyttikeikan heittäneen Vastarinnan settiin.
Lähde: Veriyhteys
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Awaken individual
Oletteko tietoisia tästä:
Stuba Nikula
@StubaNikula
Olen yrittänyt saada
@HyvinkaaCity
’ä ja
@KUpelastus
’ta reagoimaan asemakaavan ja rakennusluvan käyttötarkoituksen vastaiseen kiinteistön käyttöön. Ehkä toimittajan soitto nopeuttaisi tilan tyhjentämistä.
Kyse siis Otsolasta.