Helsingin hovioikeus tuomitsi vuonna 1989 syntyneen Natalie Alina Schubinin (aiemmin Anniina Inga Evita Huhtiranta-Tscherep) 11 vuoden vankeuteen taposta. Helsingin käräjäoikeus oli tuominnut naisen taposta kymmenen vuoden ja seitsemän kuukauden vankeuteen.
Rikos tapahtui uhriksi joutuneen 66-vuotiaan äidin kotona Itä-Pasilassa toukokuussa 2022. Tytär ja äiti riitaantuivat tyttären vierailun aikana. Äiti oli jo pidempään ollut huolissaan tyttärensä päihteiden käytöstä. Tytär oli aiemmin päivällä ostanut USB‑C ‑latauskaapelin, jonka hän kiersi äitinsä kaulan ympäri 2,5 kertaa. Sen jälkeen tytär kuristi äitiään useiden minuuttien ajan. Oikeuslääkärin lausunnon mukaan tytär todennäköisesti myös istui äitinsä päällä.
Tappaja itse kiisti olleensa asunnossa lainkaan. Hänen dna:ta löytyi kuitenkin asunnon ovesta sekä asunnosta löytyneestä viinapullosta. Tappajan mukaan kyse oli törkeästä pahoinpitelystä. Hän kertoi kuulleensa ääniä, jotka käskivät häntä surmaamaan äitinsä.
Sosiaalisessa mediassa Schubin ihannoi rikollista elämäntapaa ja tunnustautuu antifasistiksi. Valtamedia vaikenee täysin tappajan antifakytköksistä.
Rankka rikostausta
Schubin oli tekohetkellä ollut ehdonalaisessa vapaudessa noin 15 kuukautta. Koeaikaa oli jäljellä vielä viisi kuukautta. Vuonna 2019 hänet tuomittiin tapon yrityksestä vankeuteen yli kolmeksi vuodeksi.
Helsingin käräjäoikeuden mukaan muun muassa tekniset todisteet osoittivat tyttären tekijäksi. Televalvonta esimerkiksi osoitti, että äiti ja tytär pitivät toukokuussa tiiviisti yhteyttä, kunnes yhteydenpito loppui täysin teon jälkeen.
Välittömästi teon jälkeen Huhtiranta-Tscherep suunnitteli pakomatkaa Eurooppaan. Hän ilmoitti asiasta myös tuttavalleen ja tyttärelleen.
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Vapaamuurarit suck
Tommosii noi antifasistit just on. En tosin itse ole fasisti, mutta en antifasistikaan. Lisäksi tuo kuvituskuva iäkkäämmästä naisesta antamassa ”hys merkin” on hyvä ja tuo mieleen ajatuksen, että noi anttifantit on vapaamuurareiden luomuksia.
Sari Heinonen
Täysin tarpeeton ja hyödytön tämäkin kuten antifasistit yleensä. Mahdoton keksiä yhtäkään tarkoitusta tämän elämälle.
Nimetön
Kun ihminen on sekaisin ja aivopesty, siinä ei ole kyseessä enään se ihminen
joksi on syntynyt ( puhun nyt sielusta ja persoonallisuudesta ), ei sillä ole merkitystä. Ellei häntä halua jotenkin pelastaa.
Eugen
Kiitos kun toitte tämän julki! valtamedia vaikenee täysin tuon antifantin taustoista.
Salomon
Joku sekarotuinenhan tää on.
hh1488
ruma narkkari huora.hyi saatana miten ruma otus.vois kuvitella et se hks imukupoi huora on tämän äiti
Luciferian Enlightenment
Antifasistin ohella vain kokoomuslainen möisi mummonsa tai tappaisi äitinsä.
Tres
Surullinen tarina. Siunausta ja rauhaa kaikkien osallisten sieluille.
Kunpa tapauksessa olisi jokin valoisa puoli kuten että tarinan kuullessaan nuoret valtsevat paremmin seuran ja elämäntavat, joita seurassa oppii.
Onneksi nykyään huonojen tapojen jengiläiset tunnistaa tietyistä tunnusmerkeistä. Se nopeuttaa valikointiprosessia. Toisaalta monenlaiset marxilaistyypit sattavat näyttää ja ensin vaikuttaa terveiltäkin vaikka heidän mielensä ovat sairaimpia. Sen takia pitääkin tarkastella ystäväpiiriäkin.
..
Kiva olla tommosen lapsi
Loputon nauru
Vegepunkkareiden jakorasia.
Fatwantarkistaja
Miten voi myöntää törkeän pahoinpitelyn, kun ei ole ollut lainkaan asunnossa. Onneksi mielenvikaisuuttaan ei luettu syyksi, takuulla olisi leikkinyt tervettä ja päässyt hetikohta tappamaan lisää kunnon ihmisiä.
Toivottavasti olen ymmärtänyt oikein ja tuo istuu päivästä päivään, kun ei ensikertalainen ole. Pääsee vasta Bouananen jälkeen jatkamaan rikollista elämäntapaansa (voi sitä toki linnassakin rikoksia tehdä).
Salomon
Kyllä se meidän juutalais- sauli armahtaa, ei hätää. Saulihan on oikein kunnostautunut näissä armahduksissa