Itsenäisyyspäivän viikonloppukonsertti 9.12.2023, Kulttuurikeskus Otsola; Sudentaival, Vapaudenristi, Mistreat, Skumshot

Isoin musiikkitapahtuma pidettiin itsenäisyyspäivän jälkeisenä viikonloppuna Hyvinkäällä. Samalla konsertti oli kulttuurikeskus Otsolan avajaistilaisuus.

Kulttuuri

Pari ensimmäistä viikkoa joulukuussa on tapahtumarikasta aikaa kansallismielisellä rintamalla. Joulukuun 2. päivänä Etelä-Suomen Hammerhousessa järjestettiin oma itsenäisyypäivän konsertti esiintyjinä Mistreat, White Uprising ja Jim and The Crows. Perinteiset itsenäisyyspäivän marssit osuivat tällä kertaa keskelle viikkoa. Sinimustan liikkeen poliittinen marssi oli ensin, jonka jälkeen pidettiin perinteinen Suomen itsenäisyyttä muisteleva 612-soihtukulkue. Tällä kertaa globalistien prostituutteina toimivat äärivasemmiston syöttiläät eivät suoraan häirinneet kansallismielisiä tapahtumia, vaan työväenluokkaa larppaavat maolaiskommunistit ja anarkistiset yhteiskunnan elätit tyytyivät nahistelemaan keskenään. Hyvää viihdettä Suomen kansalle koko rahan edestä.

Isoin musiikkitapahtuma pidettiin itsenäisyyspäivän jälkeisenä viikonloppuna Hyvinkäällä. Samalla konsertti oli kulttuurikeskus Otsolan avajaistilaisuus. Riippumattoman kulttuurikeskuksen ideana on tarjota tilat erilaisille poliittisille ja kulttuurisille toimijoille. Tilavassa rakennuksessa voi järjestää suuriakin tapahtumia, mikä mahdollistaa esimerkiksi yleisöä vetävien ulkomaalaisesiintyjien buukkaamisen. Itsenäisyyspäivän konsertin oli organisoinut ammattimaiseen malliin Tulenväki-kollektiivi. Paikalla oli myös D88:n levynmyyntipiste, vaatemyyntiä ja jouluinen ruokatarjoilu.

Tällä kertaa järjestäjät olivat kutsuneet neljä bändiä soittamaan, mikä on yhdelle illalle juuri se maksimimäärä. Radikaalin nationalistisissa musiikkitilaisuuksissa bändit ovat vain yksi elementti tapahtumassa. Valtavirran toimittajat ja äärivasemmiston räksyttäjät ovat siinä mielessä oikeassa, että kansallisradikaaleja yhteen kokoavat rock-konsertit eivät ole pelkkiä musiikkitapahtumia, vaan ne luovat mahdollisuuden tavata aateveljiä- ja sisaria. Näille demokratuurin äänekkäille kannattajille perustuslaillista kokoontumisvapautta ei pitäisi sallia nationalisteille lainkaan ja tässä he käyttävät perusteenaan mitä kömpelöimpiä orwellilaisia verukkeita.

Toisin kuin julkisuudessa tahallisen virheellisesti esitetään, RAC-konserteissa ei ole kyse poliittisesta värväyksestä, sillä maailmankatsomusta ei tyrkytetä eikä ketään ”käännytetä” saati värvätä. Kaikki yhdessäolo perustuu vapaaseen vuorovaikutukseen. Jos se tuottaa jotain hedelmällistä niin mikäs sen mainiompaa. Monelle paikalle saapuneelle tärkeintä on solmia uusia tuttavuuksia ja nähdä vanhoja kavereita aina ulkomaita myötä. Veriyhteys-kollektiivin jäsenet tapasivat mm. paikalle saapuneita eestiläisen PWA-yhtyeen jäseniä. Bändin laulaja Jaanus totesi keskusteluissa muun muassa että suomalaisnationalisteilla on liian ruusuinen tilannekuva Virosta: vaikka Globohomon edistämä muukalaisinvaasio ja transhulluus ei olekaan samalla tasolla kuin Suomessa, valtiovalta on kaikessa hiljaisuudessa rajoittanut virolaisten kansallisradikaalien toimintaa viimeisen 7–8 vuoden aikana merkittävästi.

Sudentaival on noteerattu Veriyhteyden keikkaraporteissa useita kertoja. Yhtye on tuttu nimi monilta musiikkityylejä sekoittavilta keikoilta, joilla sekä Black Metal että rock-yhtyeet soittavat. Tällä kertaa rockyleisön edustaessa isoa osaa yleisöstä, Sudentaival oli laitettu illan aloittajan rooliin. Kommandopipoja ja pitkää nahkatakkia ja monenlaisia kulmikkaan alakulttuurin piirteitä näkyi lavalla. Tavaramerkkinä tuttu korvia raastavan raju rääkyminen on edelleen yhtyeen parhaimpia ominaisuuksia. Keskitempoiset ja kitaramelodiat edellä etenevät kappaleet voivat hyvinkin toimia rockin suuntaan kallistuville kuuntelijoille. Riitasointuista nopeaa pärinää ei Sudentaipaleen keikoilla juuri kuulla. Keikassa ei mitään varsinaisesti pielessä, mutta hieman alkuillan jäykkyyttä ja kuivat, rahtusen hälyisät soundit merkitsivät, että keikka ei ollut lähellekään yhtyeen parhaita mutta hyvä illan aloitus.

Sali alkoi täyttyä kunnolla vasta kun Vapaudenristi astui lauteille. Kokoonpano on sitten viime näkemän rikastunut kun toiseksi keikkakitaristiksi on saatu Norrhemin nokkamies. Tanakampi yleissoundi tuo bändin punkista lähemmäs rock ja jopa metallisoundia. Vapaudenristin tapana on tehdä juttunsa aina hieman eri tyylillä kuin perinteiset RAC-yhtyeet. Tällä kertaa se näkyi biisivalinnoissa, joista oli riisuttu pois ilmeisimmät hitit, vaikka yleisöhuudatukset ”Joutomies”, ”Wotanin pedot” ja ”Soihdut” sentään soitettiin. Vähemmän kuultuja biisivalintoja olivat keikan aloittanut ”Yksinäinen susi”, ”Suomi-neidon kasvoleikkaus”, ”Murroksen liekit”, ”Mustat univormut” ja hyvin livenä toiminut verenmakuinen ”Vapaussota 18”. Käännösversioissaan Vaparit osaavat valita ne vähimmän ilmeisimmät. Sangen vapaalla sovituksella vedettiin Böhse Onkelzin ”Bomberpilot”, jonka vain harva tunnisti yleisössä. Keikan päätti ensimmäiseltä albumilta tuttu ”Veriyhteys”. Erityismaininnan saa bändin basisti, jonka päällä ollutta groteskia T‑paitaa koristi seppukussa irrotettu Yukio Mishiman (1925−1970) pää!

Alun perin Mistreatin piti soittaa viimeisenä, mutta yhtye halusi jättää pääesiintyjän paikan kreikkalaisvieraille. Mistreatin pitkään jatkunut Suomen keikkailun kuiva kausi päättyi 2015, jonka jälkeen yhtye on soittanut kotimaan kamaralla lukuisia kertoja. Bändin jo monet kerrat nähneet eivät silti nikotelleet kun bändi nousi Otsolan lavalle. Voiko Mistreatia nähdä liikaa? Tyhmä kysymys! Jälleen kerran Muke ja kumppanit todistivat mistä hyvät bileet on tehty. Muke kertoi, että keikkasetin biisit valitaan noin 30 kappaleen nipusta. Tällä kertaa kuultiin konsertin perinteisesti aloittanut ”Finland Skinheads”, jota seurasivat varmat pitin pyörittäjät ”Not Welcome”, ”Hang the Scum”, ”Heartless bastards”, ”Soldier”, ”Faith and Fury” ja ”James Earl Ray”. Toista tuntia kestäneessä hurlumheissä suomenkielisistä esityksistä vedettiin takuuvarmat vetonaulat ”Tänä yönä” ja ”Rotat”. Välillä sali meni kokonaan pimeäksi ja monen mielessä kävi pitäisikö lähettää Einsatzgruppen tutkimaan lähimaasto. Sähkövika oli kuitenkin satunnainen ja se saatiin kuntoon parissa minuutissa. Tämän episodin jälkeen keikka pääsi jatkumaan häiriöttä. Tapahtuman neljästä hyvin erilaisestä bändistä Mistreat veti yleisön innostuksen perusteella sen pisimmän korren.

Keikkajärjestäjät olivat ulkomaan kiinnityksellään kiinni ajan hermolla. Kreikkalainen Skumshot on herättänyt parina viime vuonna Euroopan RAC levy- ja keikkarintamalla valtavasti myönteistä pöhinää. Voidaan puhua jopa hypestä, mikä on tietenkin vähän hassua kaikkea typeria aikalaismuoteja vastustavassa skenessä. Joka tapauksessa bändi on selvässä nosteessa, jonka vuoksi oli hienoa että yhtye saatiin juuri nyt talvipakkasissa kärvistelevään Suomeen. 

Kaksimielisesti nimetty Skumshot (vrt. The 4‑Skins) soittaa hatecorelle vivahtavaa punk rockia, jossa on mukana myös RAC:n kuuluvaa karskiutta. Vuonna 2018 Thessalian alueella perustettu bändi on julkaissut tähän mennessä kaksi albumia, joiden materiaaliin Suomen keikkakin perustui. Livesoundiltaan bändi kuulosti parin piirun verran perinteisemmältä punk rockilta kuin videoilta kuultu nopea tykitys. Englanniksi laulava bändi ottaa kantaa moneen ajankohtaiseen aiheeseen kuten uudelleen nollaukseen (”Welcome to the Great Reset”), näennäisdemokratiaan (”In the name of Democracy”) ja sananvapauteen (”Witchhunt”).

Yhtye on kuitenkin näillä lakeuksilla sen verran tuntematon, ettei se saanut alussa suurta riehaa, vaan bändiä katsottiin rock-poliisin asenteella. Keikan edetessä Skrewdriver-coverin (”Hail the new dawn”) jälkeen jäyhä suomalaisyleisö sai itsestään vihdoin rokkivaihteen päälle. Kuvio oli sama kuin kesän italialaisbändien keikalla. Skumshot osasi ottaa yleisönsä ja keikkaa voidaankin pitää yhtyeen selvänä työvoittona härmäläisistä. 

Arvio:RV (Sudentaival), RL (Vapaudenristi, Mistreat, Skumshot)

Lähde: Veriyhteys

D88 Records Itsenäisyyspäivä Kansallismieliset Kansallismielisyys Kotimaa Kulttuuri Kulttuurikeskus Otsola Rock Against Communism Tulenväki Veriyhteys

Keskustelu

Ei kommentteja

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

Vastaa

Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi