Suomessa on viime vuosina tapahtunut kaksi kuolemantapausta, jotka ovat suoraan yhteydessä kannabiksen käyttöön. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Oikeuskemiayksikön tilastojen mukaan vuosina 2020 ja 2021 kummankin vuoden aikana on kuollut yksi henkilö THC:n, kannabiksen vaikuttavan aineen, seurauksena.
Kannabis on Suomen käytetyin huumausaine, ja THL:n päihdetutkimuksen mukaan noin 800 000 suomalaista on kokeillut kannabista ja vuosittain käyttäjiä on noin 28 000.
Sirkka Goebeler, oikeuslääketieteen erikoislääkäri ja johtava asiantuntija THL:stä, toteaa, että kannabis voi aiheuttaa kuolemia myös epäsuorasti, esimerkiksi tapaturmien tai mielenterveysongelmien kautta.
Myrkytyskuolemien sijaan suurempi riski kansanterveydelle liittyy siis tapaturmiin ja itsemurhiin. Kuolemantapauksien taustalla voi olla lisäksi esimerkiksi geneettisiä tekijöitä tai piileviä sydänsairauksia, mutta nämä ovat toistaiseksi vain arvauksia.
Itä-Suomen yliopiston farmakologian dosentti Markus Storvikin mukaan suurin fyysinen haitta kannabiksen käytöstä johtuu pitkäaikaisista vaikutuksista hengitys- ja verenkiertoelimistölle, erityisesti savukkeiden polttamisen yhteydessä. Storvik huomauttaa, että kannabiksen käyttö yhdessä muiden lamaavien aineiden, kuten alkoholin kanssa, voi lisätä onnettomuusriskiä.
Kuolemantapaukset ja niiden taustalla olevat syyt ovat herättäneet keskustelua ja pohdintaa kannabiksen turvallisuudesta ja riskeistä.
Lähde: MTV Uutiset
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Nationalisti
Jos tuota neekeriheinää vetelee, niin se ei kerro kuin yhdestä asiasta, luuserimaisuudesta.
Muutenkin päihteiden ihannointi on todella vastenmielistä touhua.
Jupi
vähän tynkä toi MTVn uutinen. THC on psykotrooppinen päihde ja vaikka jotkut pitävät sitä ”mietona” huumeena, voin sanoa että sitä se ei ole. Jopa satunnainen käyttö voi laukaista muuten piilevää masennusta, psykoosia ja jopa skitsofreniaa. Politin yli 10 vuotta itse ja vaikka ei itsellä niin pääsin seuraamaan sivusta monta surullista tapausta. Kuten kaikki muutkin päihteet, ei sovi kaikille, ja tärkeitä on osata itse arvioida mikä ei itselleen sovi. Jutussa jäi epäselväksi, mutta voin sanoa että jos 2 ihmistä on kuollut johonkin niin eivät ainakaan THCn aiheuttamaan myrkytystilaan, vaan kuolinsyy on ollut joku muu. jos ruumiinavausraportissa lukee kuolinsyynä THC niin olisi maailman 2 ensimmäistä tunnettua tapausta, koko ihmiskunnan historiassa. Mahdollista on että kyseessä on ollut synteettinen THC, joka on muuntohuumeeseen varattavissa, johon on tunnetusti kuollut monta ihmistä muualla maailmalla. Mikä tahansa substanssi tappaa riittävän isossa annoksessa. Kliinisesti on testattu THCn tappavaksi annokseksi noin 100 mg/kg eli noin gramma kukkaa kehon jokaista kilo kohden, jotta kuolisi THC myrkytykseen. Jos huvin vuoksi vartailee niin 2–3kg sokeria tappaa syötynä aikuisen miehen. En ole kemisti mutta sokeriakin tuli vedettyä muutaman vuoden. Nyt en juo edes kaljaa enää eikä edes vituta, päihdetyötä teen mielelläni kokemusasiantuntijana.
Nationalisti
Suomessakin löytyy ”kansallismielisiä”, jotka tätä saastaa puolustelevat.
Sellaisien kanssa en halua olla missään tekemisissä ja toivottavasti itse ymmärtävät myös pysytellä kansallismielisten tapahtumien ulkopuolella.
Jupi
en kyllä puolustele kannabiksen käyttöä, mun mielestä saisi toi liuotinaine, jota valtio tislaa ja myy yksinoikeudella, kieltää lailla. Mutta asiasta on pidetty aikoinaan kansanäänestys ja kansa sai päättää, toisin kuin NATO jäsenyydestä.
Asiat oikeisiin mittasuhteisiin
Noh pari pöhköä kuollut, ei se ole paljon. Paljonko alkoholi tai tupakka tappaa vuodessa???
Nimetön
”mut ku alkoholi”
Nationalisti
Juuri tämä ”entäs sitten alkoholi” hokema kuvailee kysyjää riittävästi.
Neurologi Nykänen
Edelleenkään ei ole olemassa yhtään lääketieteelliesti pätevällä näytöllä kannabiksen aiheuttaa kuolemaa koko ihmiskunnan historiassa, eikä nämäkään kaksi tilastollista tapausta muuta tätä tosiasiaa. Tätä taustaa vasten voidaan todeta, että kannabiksen vaarallisuus ilmenee lähinnä onnettomuusriskin kasvuna ja sekakäytössä lisäriskinä, jotka puolestaan liittyvät jokaiseen päihteeseen. Kansanterveydellisesti kannabis on käytännössä vaaratonta verrattuna esimerkiksi alkoholiin.
Terveisiin elämäntapoihin ei kuulu päihteidenkäyttöä, mutta kiistaton tosiasia on, että suuri osa ihmisistä katsoo kohtuullisen päihteidenkäytön tuovan elämään positiivista sisältöä ja siksi se on huomioitava päihdepoliittiikassa. Ongelmakäyttäjät puolestaan tulisi aina rehabilitoida tahdosta riippumatta.
Itse en näe päihteiden käytössä mitään positiivista, mutta jos voisin muuttaa yhteiskuntaa sormia napsauttamalla, korvaisin kansanterveyden sekä sosiaalisen ja taloudellisen hyöty/haitta ‑vertailun perusteella suomalaisten alkoholin käytön kannabiksella.
Kannabiskeskustelua suurempi huoli tulee kantaa yhteiskuntamme vasemmalta laidalta kumpuavasta yleisestä moraalittomuudesta ja huumemyönteisyydestä (ja rikosmyönteisyydestä), josta kannabiksen dekriminalisointi, depenalisointi tai kokonaan vapauttaminen on vain jäävuoren huippu. Tämä yhteskunnallinen virtaus rappioittaa kansaamme ja varastaa tulevaisuudesta lastemme terveyttä ja hyvinvointia ja sitä vastaan on taisteltava kaikin keinoin.
Toivottavasti pystyisimme rakentaan maatamme sellaiseksi, että ihmisten tarve päihtyä vähenisi ja kansalaiset näkisivät tavoittelemisen arvoisia ja jälkipolville välittämisen ja opettamisen arvoisia arvoja terveydessä ja päihteettömyydessä, mutta kovin ruusuiselta ei tällä hetkellä näytä tulevaisuus tämän suhteen.
Nimetön
Sun luonnontuotteet haisee tänne asti.
”Edelleenkään ei ole olemassa yhtään lääketieteelliesti pätevällä näytöllä kannabiksen aiheuttaa kuolemaa koko ihmiskunnan historiassa, eikä nämäkään kaksi tilastollista tapausta muuta tätä tosiasiaa.”
Kyllä on, mutta olet näköjään liian ideologiasi sokaisema hyväksyäksesi tätäkään faktaa.
Pekka is pest
narkki: ”Kansanterveydellisesti kannabis on käytännössä vaaratonta verrattuna esimerkiksi alkoholiin.”
Eräs alan mies sanoi, että kaikki kovien aineiden käyttäjät aloittavat kannabiksella. Hauku sitä ”porttiteoriaksi”, mutta taitaa olla käytännön totuus, eikä teoria. Se siitä ”kansanterveydellisyydestä”.
Lisäksi kannabiksen savukaasuille altistuu myös sivulliset. Viherhörhöt ovat kovin huolissaan puusaunojen hiukkaspäästöistä, mutta ruohosta lähtevä kamelinpaskapössy ”ei pitäisi haitata ketään”.
Tätä voitaneen verrata ”kristalliin” maailmansodan jälkeen. Ihmeaineena pidetty piristäjä kiellettiin kuolemantapausten johdosta. Sama käynee piakkoin myös energiajuomille.
Nimetön
kyse on nyt luultavasti Spice nimisestä synteettisestä kannabiksesta eikä varsinaisesta kasvista. Voitte lopettaa höyryämisen. Tavallinen oikea kannabis ei tapa tasan yhtäkään ihmistä tässä maapallolla. Ikävää että tarina johtaa harhaan. Synteettinen Spice todellakin on hengenvaarallinen tuote.
Nimetön
Sitten vaan lähteitä kehiin.
Väärinajattelija
Pitäisi saada lisätietoja tuohon ”vuosina 2020 ja 2021 kummankin vuoden aikana on kuollut yksi henkilö THC:n, kannabiksen vaikuttavan aineen, seurauksena”, että tämän jutun voisi ottaa tosissaan.
suvakki 2
Onneksi kannabishörhöt naapurista muuttavat pois. Voi luoja sitä ”minä, minä” – elämäntavan määrää. Noille voisi perustaa ihan omat kerrostalot samoin kuin tupakoijille, niin saisivat rauhassa toisensa myrkyttää. Monta vuotta sitä ”ihanaa elämää” onkin sivusta kuunneltu, myös öisin.
Nyt on tuossa järkee
Tuo on hyvä idea. Samanlaiset laitettava asumaan samaan taloon.
Sairaan sairasta, missä äly
Menetkö bussiin tai lentokoneeseen, kun ei ole tietoa millaisessa pöllyssä matkustamohenkilökunta on? Sitten jos idiootit saavat pöllypilven ym lailliseksi, kaikki menee helvetin vaaralliseksi.
Ei örkkimyrkyille
Thaimaa salli kannabiksen vuoden alussa. Nyt se kieltää kannabiksen uudelleen, kun haitat ja väärinkäyttö on räjähtänyt hallitsemattomaksi.
Schlageter
Kansa tarvitsee vahvoja yksilöitä. Narkkari on heikko yksilö. Narkkarin poistuminen kansan muonituslistalta on myönteistä kehitystä. Tästä syystä narkomania ei ole vakava ongelm, kuoleepa narkkareita sitten miten paljon tahansa.