Suomen kieli kuuluu suomalais-ugrilaisten kielten ryhmään. Muita ryhmään kuuluvia kieliä ovat muun muassa viro, vepsä, unkari sekä marin ja mordvan kieli. Suomalais-ugrilaiset kielet polveutuvat uralilaisesta kantakielestä. Vaikka kieliperheen alkuperästä on erimielisyyksiä tutkijoiden keskuudessa, on esitetty todisteita suomalais-ugrilaisia kieliä puhuvien populaatioiden läsnäolosta Euroopassa yli 40 000 vuoden ajan.
Käsitellessä nykyisten suomalaisten alkuperää on mentävä takaisin aikaan, jolloin nykyeurooppalaisten esivanhemmat saapuivat Lähi-idän ja Keski-Aasian alueilta Eurooppaan 40000–20000 eKr. Tätä ennen alueella asui neandertalinihmisiä, jotka nykyihminen syrjäytti noin 28000 eKr. mennessä. Viimeisiin jääkausi Veiksel oli menossa samoihin aikoihin. Jääkaudella oli omat lämpimät ja kylmät jaksonsa, jotka vaikuttivat Eurooppaa asuttavien väestöjen liikkeisiin.
Koska elinolosuhteet olivat vaihtelevia Euroopan alueilla ja mutaatioita tapahtui väestöjen sisällä, eurooppalaiset jakautuivat geneettisesti eri alatyyppeihin. Välimeren läheisyydessä ilmasto oli keskimäärin lämpimämpi, ja ihmiset liikkuivat huomattavasti vähemmän kuin pohjoisessa. Kylminä kausina pohjoisen asukkaat joutuivat pakenemaan lämpimille alueille niin sanottuihin refugeihin, joita olivat Iberian, Balkanin ja Ukrainan refugit. Suomalaisten esivanhemmat olivat suurimmaksi osaksi Ukrainan refugin väestöä. Heidän arvellaan puhuneen suomalais-ugrilaisia kieliä. Balkanin refugin kielen oletetaan olleen joko indoeurooppalainen tai meille tuntematon kieli. Iberian refugissa puhuttiin mahdollisesti baskilaista kieltä.
Refugit jakautuivat myös fyysisten ominaisuuksien mukaan. Tutkijat ovat kartoittaneet fyysisiä ominaisuuksia nykyisistä eurooppalaisista väestöistä, joiden tiedetään antropologisin perustein olevan muinaisten refugien väestöjen eriasteisia sekoituksia. Mittaukseen valittiin tekijät, joihin ympäristö ei vaikuttanut tai vaikutti vähän. Näitä olivat: vaaleus-tummuus (hiukset ja silmät), pään koko, pituus ja kallon mittasuhteet. Ainoastaan pituus oli ympäristövaikutuksen kannalta tutkimuksen epäluotettava tekijä, sillä ravinnon määrä ja laatu vaikuttavat siihen.
Jäljitettäessä suomalaisten juuria on palattava Keski-Eurooppaan viime jääkauden loppuajoille. Välillä 21500–10000 eKr. Iberian refugin väestöä valui Keski-Eurooppaan, sekoittuen Ukrainan refugin väestöön Keski-Venäjällä. Näin saivat alkunsa uudet itäeurooppalaiset, joiden jälkeläisiä suomalaiset suurimmaksi osaksi ovat. Jääkauden lopulla, viimeistään noin 8000 eKr., Fennoskandia oli asutettu kokonaan.
Pohjois-Euroopassa sijaitsi kolme sekä geneettisesti että kulttuurillisesti erillistä ryhmää. Näistä eräs oli Brommen kulttuuri. Germaanisten kansojen esivanhempien kulttuuria kutsutaan Ahrensburgin kulttuuriksi. Peuranmetsästyksestä tuli pohjoisten kulttuurien pääelinkeino mammuttien kuollessa sukupuuttoon 8000 eKr. Ugrilaisten, slaavien ja balttien esivanhempien kulttuuria kutsutaan (jälki-)Swidryn kulttuuriksi.
Seuraava muuttoaalto Suomen alueelle kohdistui 3600–2500 eKr. niin sanotun vasarakirveskulttuurin kehittymisen aikana. Kivikirveet yleistyivät sota- ja kulttikäytössä, jäljitellen kuparikautta elävien kulttuurien kirveitä. Uusien tulokkaiden traditiot erosivat kauemmin maata asuttaneesta väestöstä. Maanviljelys ja karjanhoito yleistyivät vasarakirveskulttuurin kaudella. Etnisesti tulokasväestö oli baltialaista. Geenien ja kulttuurin lisäksi balttien muuttoaalto ja sulautuminen osaksi kantaväestöä muovasivat esisuomen kieltä ääntämykseltään ja sanastoltaan lähemmäksi sitä, jonka käsitämme suomen kieleksi. Pronssintyöstämistaidon levitessä Suomeen noin 1500 eKr. alkoi pronssikausi. Kuparista ja tinasta muodostuvan pronssin raaka-aineita oli kuitenkin Suomen alueella niukasti, ja kauppaa käytiin vilkkaasti germaanisten heimojen kanssa. Osa germaanikauppiasta asettui asumaan rannikkoalueille, lopulta sulautuen kantaväestöön. He jättivät jälkensä suomen kieleen lainasanojen ja ääntämisen saralla. Kantaväestö omaksui germaanien erikoisen tavan puhua suomea, vaikuttaen suomen kielen läntiseen murteeseen perusteellisesti. Vanhoja lainasanoja on vieläkin käytössä yli 200 sanaa.
Pronssikautta seurasi rautakausi, jolloin kaupankäynti germaanien ja balttien kanssa lisääntyi. Ase- ja korukaupan ohella tuolloiset suomalaiset omaksuivat uusia kulttuurivaikutteita. Uudet tavat ilmenivät esimerkiksi kalmisto- eli hautausmaakulttuurissa. Alkuperäisten kiviröykkiökalmistojen rinnalla yleistyivät Keski-Ruotsista peräisin olevat kumpuhaudat ja baltialaiset tarhakalmistot. [1]
Rautakauden katsotaan päättyneen Suomen kohdalla Länsi-Suomeen kohdistuneiden ristiretkien alkuun. Aiemmin kristinuskoon kääntyneet ruotsalaiset joukot hyökkäsivät Suomeen ja liittivät sen osaksi valtakuntaansa. 1200-luvulla Suomeen muutti ruotsalaisia, pääasiassa sotilaita, jotka olivat saaneet palkkioksi sotaretkistä maata Suomesta. Muuttajien määrät olivat kuitenkin pieniä ja assimiloituminen kantaväestöön tapahtui nopeasti. Ruotsalainen vaikutus oli silti kielellisesti suuri, sillä hallintokielenä toiminut ruotsi sai monet rannikon asukkaat aikojen kuluessa omaksumaan ruotsin äidinkielekseen.
Suomalaiset mongoleja?
1800-luvun antropologit luokittelivat suomalaiset osittain tai kokonaan mongolirotuun. Argumentteina teorian puolesta käytettiin suomen kieltä, jonka sukulaiskielien puhujista osalla on selkeästi mongolidisia piirteitä. Kun tämä yhdistettiin suomalaisilla yleiseen piirteeseen – korkeisiin poskipäihin – soppa oli valmis. Nykyisen tiedon valossa korkeat poskipäät periytyvät jo Cro-Magnonin ajoista lähtien, esiintyen hieman keskiarvoa korkeammin geneettisestä eriytymisestä johtuen. [8] Toisaalta poliittisen ilmapiirin imperialismi indoeurooppalaisissa maissa suosi näkemystä, jonka mukaan siirtomaa Suomen alkuperäisväestö ei olisi samaa väkeä kuin he itse.
Nukleaariseen DNA:han perustuvien geneettisten etäisyyksien perusteella suomalaiset ovat lähimpänä germaanisia kansoja.[2] Nukleaarisesta DNA:sta puolet periytyy isältä ja puolet äidiltä. Nukleaarinen sisältää suurimman osan geeneistä ja määrää muun muassa rodulliset ominaisuudet. Kansojen ja yksilöiden etnistä alkuperää tutkiessa hyödynnetään myös mitokondrionaalista DNA:ta. Mitokondrionaalinen DNA sisältää solun energiantuotannosta vastaavan mitokondrion kehitykseen liittyvät geenit. Mitokondrionaalinen DNA periytyy äidiltä lapselle lähes muuttumattomana. Ajan saatossa mtDNA:ssa tapahtuu mutaatioita. Antropologiassa käytetyillä tutkimusmenetelmillä voidaan selvittää milloin ja missä mikäkin mutaatio on tapahtunut. Näin voidaan jäljittää populaatioiden sukulaisuussuhteita ja siirtymisiä.
Y‑kromosomi periytyy isälinjassa isältä pojalle samalla tavalla lähes muuttumattomana kuin mitokondrionaalinen DNA. Y‑kromosomi sisältää sukupuolellisista ominaisuuksista vastaavia geenejä. Isälinjassa periytyviä mutaatioiden muodostamia ryhmiä kutsutaan haploryhmiksi.
Osa geneetikoista on esittänyt suomalaisille tyypillisen N‑haploryhmän (vanha nimitys Tat‑C) olevan osoitus suomalaisten mongolisuudesta. Kielellisesti sukua olevilla populaatioilla esiintyy myös N‑haploryhmää sekä selvästi mongolidisia piirteitä. Teoria on virheellinen monista syistä. Aiemmin mainittu tutkimus suomalaisten nukleaarisesta DNA:sta osoittaa geneettisen läheisyyden muihin pohjoiseurooppalaisiin kansoihin, vaikka näillä esiintyy N‑haploryhmää huomattavasti vähemmän. Tilastojen perusteella suomalaisten hiukset ovat keskimäärin vaaleimmasta päästä Euroopassa (mongolideilla hiukset ovat 99–100-prosenttisesti mustat).
Nykyisen tiedon mukaan sinisilmäisyyden aiheuttava mutaatio kehittyi 10 000–6 000 vuotta sitten Ukrainan refugin alueella. Koska sinisilmäisyys on syntynyt vain kerran ihmislajin historiassa, kaikilla sinisilmäisillä on ollut yhteinen esi-isä. [6] Korkea esiintyvyys suomalaisilla ja baltialaisten kansoilla viittaa haploryhmän N saapuneen Eurooppaan varhaisessa vaiheessa 40 000–18 000 vuotta sitten (muiden nykyeurooppalaisten haploryhmien ohella). [7]
Ei ole myöskään viitteitä siitä, että alkuperäiset N‑haploryhmää kantaneet tulijat olisivat olleet mongolideja.[8] Aasialaisista väestöistä mongolidisia piirteitä on keskimäärin eniten niillä väestöillä, joilla N‑haploryhmää esiintyy vähän, kuten kiinalaisilla, mongoleilla, korealaisilla ja japanilaisilla. N‑haploryhmää esiintyy merkittävissä määrin pohjoisimmilla mongolidisia piirteitä omaavilla Siperian kansoilla, joilla esiintyy myös valkoisten piirteitä, viitaten sekoittumiseen. On myös viitteitä siitä, että N‑haploryhmää kantavien aasialaisten nukleaarinen DNA on Kaakkois-Aasiasta. [9] Näin ollen voidaan tehdä johtopäätös, ettei N ole mongolidinen haploryhmä vaikka sen alkuperä on Keski-Aasiassa.
Lähteet:
[1] Wiik, Kalevi 2004: Suomalaisten juuret.
[2] Cavalli-Sforza, Luigi L. – Menozzi Paolo – Piazza Alberto 1994: The History and Geography of Human Genes.
[3] Frost, P 2006: European hair and eye color – A case of frequency-dependent sexual selection? Evolution and Human Behavior 27. S. 85–103.
[4] http://www.scs.uiuc.edu/~mcdonald/WorldHaplogroupsMaps.pdf
[5] Frost, P 2006: European hair and eye color – A case of frequency-dependent sexual selection? Evolution and Human Behavior 27. S. 85–103.
[6] Eiberg, H. – Troelsen, J. – Nielsen, M 2008: Human Genetics, Vol 123, 2. S. 177–187.
[7] Wiik, Kalevi 2002: Eurooppalaisten juuret.
[8] Niskanen, M. 2002: The Origin of the Baltic-Finns from the Physical Anthropological Point of View. The Mankind Quarterly, Vol XLIII, nro 2.
[9] Villems, R. et al 1997: Reconstruction of maternal lineages of Finno-Ugric speaking people and some remarks on their paternal inheritance. Toim. K. Julku ja K. Wiik. The Roots of Peoples and Languages of Northern Eurasia I. S. 180–200. Societas Historiae Fenno-Ugricae, Turku 1998.
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
gg
Mongoloidi legenda suomalaisista tulee vain ja ainoastaan saamelaisten olemassaolon perusteella. Moni ulkomaalainen mieltää suomen myös vain ja ainoastaan lapin ja saamelaisten kautta. Todennäköisesti siksi että suomessa olisi jotain erityistä verrattuna muuhun eurooppaan. Ja toki onkin erityistä, koska siellä asuu suomen kansa joka on erityinen monessakin suhteessa verratuna super sekoittuneeseen muun euroopan väestöön. Mutta suomalaisten sekoittuminen saamelaisiin/siperialaisiin oli vähäistä verrattuna sekoittumiseen indoeurooppalaisiin kansoihin.
Tämän takia suomalaisten pitäisi pysyä suomalaisina, toisin sanoen lisääntyä keskenään, eikä sekoittua yhä enemmän jo nyt super sekoittuneisiin eurooppalaisiin. Saati arabeihin, mongoloideihin ja negroideihin.
Juha
Suomessa on tehty vain yhdestä muinaishautalöydöstä dna analyysi, Leväluhdasta, jonne oli joukkohaudattu rautautena lappalaisia. Kokemäenjoen alajuoksun pronssikautiset hautaröykkiöt kertovat suurikokoisesta soturikansasta, joka on hallinnut tätä joen valuma aluetta. Orkneyn saaga puhuukin jättiläisistä,mikä onkin selitettävissä oikealla ravinnolla. Kalliomaalauksiin ei ole kuvattu nauriita vaan hirviä. Esi isämme olivat lihansyöjiä ravintoketjun huipulla, myöhemmin tuli suomen oloihin kehittynyt lehmä ja lammas. Lihansyöjät ovat kookkaita ja voimakkaita, kunnes viljat ja kommunistinen vegetarismi pilasivat ihmisten terveyden ja siksi suomalaiset ovat nykyään lyhyitä ylilihavia ja sairaita.