Ruotsalaisia jalkapallofaneja ammuttu Brysselissä ”allahu akbar”-huutojen saattelemana

Tapahtuman motiivi ja tausta ovat toistaiseksi epäselviä, ja viranomaiset tutkivat asiaa.

Väestönvaihto

police, crime scene, blue light

Brysselissä koettiin maanantai-iltana kauhunhetkiä, kun ampumavälikohtaus puhkesi ennen odotettua Belgia-Ruotsi EM-karsintaottelua. Sudinfo La Capitale ‑lehden mukaan kaksi ruotsalaista kuoli iskussa, ja molemmilla oli päällään Ruotsin jalkapallopaidat. Lisäksi useita ihmisiä loukkaantui tapahtumassa.

Hyökkääjän kerrotaan avanneen tulen Kalashnikov-tyyppisellä aseella noustessaan skootterista. Silminnäkijöiden mukaan hän huusi ”Allahu akbar” ampuessaan. Tapahtuman motiivi ja tausta ovat toistaiseksi epäselviä, ja viranomaiset tutkivat asiaa.

Monikulttuurisuus on tuonut jalkapalloväkivaltaankin uusia muotoja. Kun perinteisesti väkivalta on hoidettu nyrkkitappeluina toisten tappelunhaluisten kanssa, on nyt mukaan otettu ampuma-aseet, satunnaiset uhrit ja uskonnollinen ulottuvuus.

Lähde: Iltalehti

Muslimit Pohjoismaat Rikos Rotu Ulkomaat Väestönvaihto

Keskustelu

14 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Paljon pitää vielä tapahtua vastaavanlaisia tekoja, ennen kuin ihmiset heräävät siitä pumpulimaailmastaan.

    Monikulttuurinen terrori on ajanut Euroopan kadut turvattomaan tilaan.
    Kiinnostaako tämä poliitikkoja tai muuttavatko nämä tapahtumat poliitikoiden suhtautumista pakkomonikulttuurisuuten?
    Ei kiinnosta, eikä suhtautuminen muutu, monikulttuuri-ideologian ajaminen jatkuu entisellään ja tätä tapahtuu niin kauan, kun ihmiset edelleen luottavat perinteisiin puolueisiin tai ummistavat silmänsä kokonaan tältä kehityskululta.

  • Kirjapaino Kursiivin tsuppari

    Vastaa

    Jos nämä ruotsalaiset on olleetkin juutalaisia niin tapahtunut onkin aivan ok?

  • Rajat ylittävää toimintaa

    Vastaa

    Epäilen että Ruotsin huumejengien valtataisteluun saatiin nyt kansainvälistä väriä. Paikalliset varmaan spotasivat Ruotsin huumekartellin porukkaa joka oli katsomassa matsia. Ja koska olivat väärässä leirissä niin tuomio tuli.

    Tämä ihan siltä pohjalta että ”ruotsalaisista” ei ole annettu mitään vinkkiä minkä rotuisia ne olivat.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Tekijä oli etsinyt ihan varta vasten ruotsalaisia kannattajia ja tänä päivänä edelleen ylivoimaisesti suurin osa kannattajista on valkoista väestöä näissä faniklubeissa.

  • Ville

    Vastaa

    Niitä surullisen kuuluisia ”mukavia peli hetkiä”..

  • Erkki

    Vastaa

    kyllä on kaksinasmaista touhua taaz tässäkin läpyskässä palestiinalaisia ihaillaan ja sitten ne samat muslimit ovat pahoja täällä Euroopassa

  • Sverige 0 - Islam 1

    Vastaa

    Voimme vain toivoa että he olivat suvaitsevaisia, vasemmistoliberaaleja jotka saivat kuolla onnellisina antirasisteina.

  • Pekka j

    Vastaa

    tuskinpa matut lähtee Brysseliin futismatsia katsomaan, saattoi olla jopa suomalaissyntyisiä ? jossain maissa voisivat nyt saada tunisialainen kyytiä tästä hyvästä ?

  • ValhallaX

    Vastaa

    Monikulttuurisuus Euroopassa on juutalaista ylivaltaa. Juutalainen haluaa Euroopan rajat auki ja toisaalta juutalainen haluaa tappaa kaikki maasta karkottamansa palestiinalaiset – ja rajat ovat kiinni.

    Ei pitäisi olla vaikeata ottaa selvää, mitkä nimet ja mikä ryhmä ajaa hysteerisesti rajoja auki koko kolmannelle maailmalle? No, onko vaikeata?

    On yksi ongelma. Vain yksi.

    Ja meidän pitäisi nyt uskoa, että tämä ryhmä on meidän ystävämme. Se on meidän vihollisemme, pahin vihollisemme, sillä se estää meitä puolustamasta omia maitamme ja omia kansojamme.

    USA:n pitää auttaa Israelia. Mitä Israel on koskaan tehnyt yhdenkään valkoisen maan hyväksi? Vastaus: Ei mitään. Ei koskaan. Mutta itku ja kitinä jatkuu – ja jatkuu, ja jatkuu.

    Nyt ruotsalaiset maksavat valkoisilla ihmishengillä siitä hyvästä, että ovat vuosikymmeniä madelleet juutalaisen ylivallan edessä suudellen sitä saapasta, joka heitä tallaa, vuodesta toiseen, loputtomasti.

  • GLGL

    Vastaa

    YLE 20231018:
    ”Analyysi: Ruotsa­lai­sille maailma ei ole enää sama kuin ennen – Peppilä hävisi terrori-iskun, rikollisuuden ja sabotaasien myötä.… kirjoittaa Skandinavian-kirjeen­vaih­ta­jamme Pirjo Auvinen.”

    Supersuvakin ”analyysillä” voi pyyhkiä ahteria. Kukapa olisi uskonut, että Håkan, Börje ja Olle äityvät tuhoamaan oman maansa kehitysmaaksi. No, ei siihen uskonut kukaan muu, kuin monikulttuuriuskovaiset hörhöt, jotka halusivat korvata äärivaaralliset kansallismieliset börjet mukavanlutuisilla ”siirtolaisilla”. Jokainen vähänkin normaaliälyinen osasi tämän Ruotsin tilanteen ennustaa jo aikoja sitten, mutta koska rasismi. Auvisten ”analyysien” arvo on nolla.

    Ruotsi teki sen klassisen virheen, että salli yhteiskuntarakenteeseen merkittävästi vaikuttavan, agendaan perustuvan, muutoksen tapahtua ilman, että kukaan joutuu siitä ottamaan vastuuta.
    Suomessa tehdään sama virhe. Suomessa pitäisi avoimia rajoja vaativille sanoa, että ”OK, tehdään niin, kuin vaaditte, mutta jos siitä tulee ongelmia, joudutte rikosoikeudelliseen ja taloudelliseen vastuuseen.” Tällä hetkellä tilanne ei ole se, vaan vastuusta voi luistaa. Jos ei muuten, niin sanomalla ”sori siitä”.

  • Että näin

    Vastaa

    Ampuja: Ab de salami on pistetty kylmäksi poliisien toimesta; https://rmx.news/crime/brussels-shooter-failed-tunisian-asylum-seeker-who-targeted-swedes-shot-dead-by-police/
    Itämaan tietäjän matalalento päättyi 12h ”pakomatkan” jälkeen (kiersikö kehää?).

  • Somali

    Vastaa

    Tämäkin islamisti vastusti sionismia joten viholliseni vihollinen on ystäväni eikö vain Partisaani?
    ”Niin kauan kuin islam merkitsee kantaväestön ja maahanmuuttajat jakavaa raja-aitaa, ei yhdenkään valkoisen kansallismielisen tulisi vastustaa sitä kiihkeästi.”. Joten kuten Li Andersson mainosti ”meillä on tilaa”.

  • Plääh

    Vastaa

    Paukapään mielestä maailmassa on 9 miljardia terroristia ja islam on islamismi. Tällaista sontaahan tietenkin persujen tynkkyset jakavat vaalikarjalleen. Oletko varma, ettei tuo hemmo ollut CIA:n mindcontrol-uhri? Suosittelen lukemaan Viktor Ostrovskin kirjat. Siinä paljastaa ihan hevosen suusta, kuinka Mossad on tukenut terrorismia Eurooopassa. Useimmat terroriteot Euroopassa ovatkin olleet tiedustelupalveluiden falseflag-iskuja

  • Teemu

    Vastaa

    Ylen linja oli selvä tähän heti alusta asti: ensin tekijän piilottelua ja sitten teon vähättelyä. Ensin Ylen mukaan tekijä itse oli vain ilmoittanut itsensä ISIS:in kannattajaksi ja sitten jatkoivat selittelyä sanomalla, että ISIS otti kuin ottikin teon kontolleen, mutta että se on tehnyt niin viime vuosien aikana, vaikkei olisikaan teon takana. Jos siis kyseessä olisi islamistinen terroriteko, niin se olisi kaikista miedointa mahdollista muotoa sitä. Ja Ylen mukaanhan tämä ei siis ollut islamistinen terroriteko vaan pelkkä yksittäistapaus. Pitääkö sinulla olla ISIS-kannattajakortti taskussa tai pitääkö sinut pidättää ISIS-kerhotalolla? Onko heillä nettisivut? Miten ”itseään ISIS-terroristiksi kutsuva murhaaja” eroaa ”ISIS-murhaajasta”? Jos valkoinen kadulla tönäisisi somalia Lidlin pihalla huutaen ”Sieg Heil”, niin kyseessä olisi aivan taatusti rasistinen terroririkos ja tapon tai jopa murhan yritys. Asia tultaisiin niin mediassa kuin oikeuslaitoksessakin aivan varmasti käsittelemään valkoisen ylivallan suorittamana rikoksena. Kun tunisialainen, terrorikytköksistä jo tuomittu, kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut, Euroopan maiden välejä sahaava, poliisin tarkkailussa oleva ampuu rynnäkkökiväärillä kadulle monta ihmistä huutaen samalla allahu-akbaria, niin kyseessä ei ole välttämättä terroriteko. Todellisuuden kudelmaa venytetään nyt todella.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    police, crime scene, blue light