Toimitus saa välillä palautetta linjanvedoistaan. Hämmennystä aiheuttaa erityisesti Irania koskeva uutisointi. Tuemme kuuleman mukaan ydinaseita havittelevaa islamistidiktatuuria, sillä julkaisemme presidentti Mahmud Ahmadinejadin antisionistisia kannanottoja sekä kriittisiä uutisia Naton ja Israelin toimista.
On totta, että uutisoimme meneillään olevasta Lähi-idän konfliktista toisinaan Iranin näkökulmasta. Asia on kuitenkin nähtävä oikeassa kontekstissa. Lähi-idässä toisella puolella on sionistinen koalitio, vastassaan hajanainen islamistinen oppositio. Tilanne koskettaa meitä epäsuorasti, lähinnä polttoaineiden hinnan, pakolaisvirtojen ja valtioiden välisten suhteiden osalta. Emme siis tue islamia tai islamismia, vaan valitsemme omien etujemme kannalta paremman puolen. Kahdesta pahasta sionismi on suurempi paha, joka toimii taustatekijänä rotumme kannalta merkittävimpien ongelmien synnyssä ja kehityksessä. Islamin lieveilmiöt voivat olla brutaaleja ja helpommin havaittavia, mutta niillä ei ole pitkän aikavälin vaikutuksia rodullemme.
Islamistien toiminta tulevaisuudessa Lähi-idän alueella voi kuitenkin avata uusia ovia Euroopan sionismia vastustaville kansallismielisille. Täysimittainen sota Israelin ja arabivaltioiden välillä heikentäisi sionistien vaikutusvaltaa maailmassa, sillä he joutuisivat sitomaan sotilaita ja resurssejaan sionismin pääpesäkkeen suojelemiseen. Kenties tästä avautuisi kansallismielisille kautta valkoisen maailman mahdollisuus lyödä takaisin ja pakottaa sionistit ongelmalliseen tilanteeseen: taisteluun kaikilla rintamilla, rajojensa sisä- ja ulkopuolella.
Islamin uhasta huolissaan olevilta voidaan kysyä, onko islamismi realistinen uhka, mitä tulee konservatiivisten maahanmuuttokriitikoiden maalaamiin “Eurabia”-dystopia-ennustuksiin. Heidän mukaansa Ranskan ja Iso-Britannian maahanmuuttajalähiöt sharia-vyöhykkeineen ovat koko Euroopan tulevaisuus, ellei yksinomaan islamilaista maahanmuuttoa pysäytetä. Näille alueille edes poliisit ja palomiehet eivät uskalla mennä ilman lisäjoukkoja.
Kyse ei ole siitä, ettei olisi mahdollista palauttaa kuria ja järjestystä näille alueille, vaan pikemminkin valtajärjestelmän haluttomuudesta hoitaa ongelmia. Terroristi Mohamed Merahin suorittama neljän juutalaisen ja kolmen maahanmuuttajataustaisen sotilaan joukkomurha sai koko Luoteis-Ranskan hälytystilaan ja useita satoja raskaasti aseistettuja poliiseja vartioimaan potentiaalisia kohteita. Maahanmuuttajajengien tappamat valkoiset eivät kuitenkaan liene korkean hälytystilan ja kansainvälisen huomion arvoisia. Poliisi ja armeija ovat paremmin varusteltuja ja koulutettuja kuin islamistit, joten aseellisessa konfliktissa nykyinen valtio olisi todennäköinen voittaja. Esimerkiksi Libyassa kapinalliset olivat heikosti aseistettuja, ja sisällissota kääntyikin hallitsevan Gaddafin tappioksi vasta Naton intervention jälkeen. Islamistisen yhteiskuntakehityksen pysäyttäminen rajojen sisäpuolella olisi siis mahdollista toteuttaa, mikäli hallituksella olisi siihen halukkuutta.
Olisiko muslimivaltioista uhkaa valkoisille maille konventionaalisen sodankäynnin muodossa? Mikäli verrataan valkoisten ja muslimivaltioiden armeijoiden kokoa ja laatua, vastaus on ei. Vertailun vuoksi: maailman viidestä suurimmasta armeijasta yksikään ei kuulu muslimivaltiolle. Näistä Venäjä ja Yhdysvallat omistavat eniten ydinaseita ja ne ovat aseteknologiansa osalta edelläkävijöitä, joilta vähemmän vaikutusvaltaiset valtiot hankkivat aseita.
Emme siis kannata islamisteja tai anna naiivia, varauksetonta kannatustamme esimerkiksi Iranin valtiolle. Itse asiassa meillä ei ole mitään sananvaltaa siihen, kuinka islamistisissa maissa yhteiskunta toimii, sillä nähdäksemme kansojen on kyettävä pitämään huolta itsestään ilman ulkopuolisten holhousta. Islam on arvoiltaan ja maailmankuvaltaan kansallissosialismiin ja valkoisen ihmisen ajatteluun soveltumaton oppi, johon tulisi suhtautua viileästi ja analyyttisesti. Se ei ole erityisen suuri uhka elämäntavallemme.
Sen lisäksi, että islamistiset valtiot muodostavat toistaiseksi ainoan varteenotettavan turvallisuusuhan sionistiselle valtaeliitille, on ilmiössä toinenkin positiivinen puoli. Islamiin liitettävät uskomukset ja perinteet hidastavat ei-eurooppalaisista maista tulleiden maahanmuuttajien integraatiota kantaväestöön. Mitä jyrkempi ei-valkoisten maahanmuuttajien uskonnollinen identiteetti on, sitä tiiviimmin he pysyttelevät omassa yhteisössään ja välttävät rodun ja kulttuurien sekoittamista. Fundamentalismi ja oudot tavat lisäävät myös rodullisia jännitteitä ja herättelevät valkoisia massamaahanmuuton karuun todellisuuteen.
Niin kauan kuin islam merkitsee kantaväestön ja maahanmuuttajat jakavaa raja-aitaa, ei yhdenkään valkoisen kansallismielisen tulisi vastustaa sitä kiihkeästi.
Lopulta kyse on rodusta, ei uskonnosta.
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
TT
Vihollisen vihollinen on aina jonkin verran ystävä. Sionismin tukeminen millään lailla olisi niin viheliäistä, että myönnytykset islamille tuntuvat sen rinnalla pieneltä pahalta.
Virheiden korjaaminen vaan lähes mahdotonta
Oma näkemykseni on, että muslimit pysykööt omissa maissaan ja lännen ei pidä lähteä niitä pommittelemaan ja politikoimaan. Siinä mielessä ymmärrän musujakin.
Eurooppa taas on valkoisille ja musuja ei pidä tänne ottaa. Israelin valtion perustaminen on ollut suuri virhe ja vääryys. Ilman noita typeryyksiä maailma olisi parempi paikka.
ValhallaX
Juuri näin. Todellakin, viholliseni vihollinen on ystäväni.
Sionismin kanssa ei ole eikä voi olla dialogia. Sionismi pettää aina, ns. by definition. Sionisti puolestaan valehtelee aina, sillä sionismissa ei edes ole sanaa valhe, sillä sionistin ”totuus” elää kuin ameeba ja muuttuu tilanteen vaatiessa nopeasti valheeksi ja päinvastoin.
Siksi nykyiset (sionistiset) valtamediat ovat yksinkertaisesti yhtä suurta valhetta. Jokin yksityiskohta voi sattumalta (tai vahingossa) olla ns. ”totta”, mutta sekin voidaan vielä samana päivänä muuttaa siitä valheeksi.
Toimittajan ammatti on yhtä kuin huoran ammatti, tai oikeastaan vielä pahempaa.
Joku on jo kauan sitten sanonut, että ”USA on juutalaisten suuri bordelli”. Mutta se ei ole edes sitä, sillä juutalaiset eivät koskaan maksa mitään USA:lle eli USA-huoraressukka huoraa ja huoraa, mutta ei saa koskaan maksua huoraamisestaan, vaan päinvastoin: USA maksaa isännälleen siitä hyvästä, että huoraa isännälle.
Tämä on lähes globaali ilmiö, mutta ei sitäkään kokonaan. Aasia on pitkälti vapaa sionismin ikeestä – ja se näkyy. Aasia ei ole idioottimaisen transgender-sonnan pilaama ja siellä ei kansan elintasoa ja kansallisvarallisuutta tuhota ilmastonmuutosvalhen avulla. Lisäksi Aasia ei tuhoa yhteiskuntiaan loputtomalla ad infinitum neekerimassalla.
Somalimuslimi
Islam on nopeimmin kasvava uskonto ja itsekin tiedätte että musut ovat jo korkeissa asemissa Britanniassa niin miten eroaa valkoinen yhteiskunta jos eliittiä johtaa muslimit juutalaisten sijasta? miten eroa halal kosherista? ei juuri mitenkään. Kunhan Ruotsi on tuhottu niin sitten ehkä teillä kääntyy mielipide valkoisen armeijan ylivertaisuudesta sillä Ruotsalainen armeija sekä poliisi koostuu polvistuvista BLM suvakeista.
”Niin kauan kuin islam merkitsee kantaväestön ja maahanmuuttajat jakavaa raja-aitaa, ei yhdenkään valkoisen kansallismielisen tulisi vastustaa sitä kiihkeästi.”
Kauanko jakavat raja-aitaa, yhden vai useamman sukupolven verran? muslimeilla on kova syntyvyys ja ruskea muslimiukko voi seurustella ”vääräuskoisen” suomalaisnaisen kanssa tehden sille lapsia joka on myös yksi suominainen vähemmän teille. Jos tolle linjalle lähdette nii muistakaa että alkoholi ja makkara on haram ja ottakaa tilalle khat ja kebab. Salam Aleikum.
Plääh
Eivät juutalaiset luovu valta-asemistaan. Britanniaa johtaa aina juutalaismafia. Juutalaiset kntrolloivat myös muslimimaiden pääosan taloutta ja myös muslimimaailma on solutettu. Keskiajalla islam oli juutalaisten kannalta parempi ja suvaitsevaisempi suunta ja siksi olivat islamin puolella
Saatanan synagooga
Lisäksi kannattaa muistaa se että koko mokutus on sionistien keksintö ja maanpetturien toteuttama. Islamistien kanssa riitelyllä ei ole mitään merkitystä koska ne eivät päätä tärkeistä asioista ensinkään. Ainoastaan sionismin kaatamisella on merkitystä.
Eli hyvä kirjoitus.