Terrorismi vaikuttamiskeinona

Mikäli siis haluat olla tehokas pitkäjänteisellä tavalla, älä tapata itseäsi tai hommaa itseäsi vankilaan. Tee rakentavaa aktivismia, jolla kansaa valistetaan sanomamme oikeamielisyydestä sekä positiivisuudesta ja hankitaan näiden luottamusta.

Kolumnit

Partisaani vihreällä taustalla
Partisaanin tunnus.

Viimeisen parin viikon aikana on jälleen kohuttu ”äärioikeiston terroriuhasta”, sillä kahta eri ryhmää epäillään terrorismirikoksista, jotka tosin eivät ole konkretisoituneet varsinaisiksi iskuiksi. Koska tutkinnasta on tiedossa ainoastaan se, miten media tulkitsee asioita ja kun ottaa huomioon, miten poliittisella poliisilla on tapana tulkita ja kokea erilaisten poliittissävytteisten rikostutkintojen aikana asioita nätisti sanottuna erikoisella tavalla, jätän nyt suuremmin kommentoimatta näitä kyseisiä tutkintoja. Totuus selvinnee myöhemmin.

Suuntaa kuitenkin antanee mediassa olleet ”shokkitiedot”, että jollakin rikoksesta epäillyllä on ”yhteyksiä” Suomeen muuttaneeseen englantilaismieheen, joka ei liity rikosepäilyihin millään tavalla. Poliisin mukaan epäillyt ovat myös olleet samassa tapahtumassa ”tunnettujen äärioikeistovaikuttajien” kanssa, jotka eivät hekään liity rikoksiin millään tapaa, mutta joista on haettu supolta lausunnot jostain syystä. Myös kirjahyllyssä olevia yksittäisiä kirjoja on tulkittu laajalla kädellä ja tehty johtopäätelmiä. Tähän kaikkeen selvittelyyn on käytetty melkoisia määriä työtunteja.

Mutta se siitä. Koska terrorismi on tapetilla, ajattelin tuoda oman näkemykseni esille terrorismista poliittisen muutoksen välineenä. Näkemykseni lähtee hyöty-haitta-riski-tehokkuus-suhteesta eli siitä, ovatko jonkin teon hyödyt suuremmat kuin haitat ja miten tehokkaasti se vie kansallismielisyyttä eteenpäin lyhyellä ja pitkällä aikavälillä, sekä siitä, miten haaveilu kohtaa realiteetit kun mennään teoriasta käytäntöön.

Jos ajatellaan, että neljä henkilöä perustaisi terrorisolun, kuten vastikään uutisoitujen väitteiden mukaan on tapahtunut, ja solun tarkoitus on kiihdyttää yhteiskuntaa kaatumaan, suututtamaan ihmisiä järjestelmää vastaan ja murhaamaan poliittisia vihollisia, niin mikä tässä on menestymisen todennäköisyys?

Suomi on melko hyvin varautunut suurempiinkin kriiseihin infrastruktuurin ja monen muun asian suhteen. Neljä ihmistä saa tehdä melkoisen työn, että saa kokonaisen valtion kaadettua. Vaikka he eivät jollain ihmeellisellä tavalla jäisi kiinni ja saisi pitkää linnatuomiota tai tulisi ammutuksi poliisin toimesta, on kyseessä silti valtava projekti, jonka suuruus tuskin aukeaa tällaisille tee-se-itse ‑terroristeille.

Voimme käyttää esimerkkinä oikeita sota-alueita: Ukraina, joka tunnetaan korruptoituneena maana, ja jonka virkakoneisto oli vielä pari vuotta sitten täynnä Venäjä-mielisiä työntekijöitä, ei ole kaatunut valtavat resurssit omaavan armeijan satojen tuhansien sotilaiden invaasiosta ja infrastruktuuriin kohdistuneista ohjusiskuista huolimatta. Pieni Palestiina taistelee amerikkalaisrahoitteista Israelin armeijaa vastaan, mutta sinnittelee silti vuosikymmenestä toiseen, vaikka se on taloussaarrossa ja muutenkin eurooppalaisin standardein katsottuna kehitysmaa.

Mutta ehkä viiden pennin terrorismilla saadaan Suomessa koko yhteiskunta kaatumaan ja samaan aikaan kansa terroristien puolelle jostain syystä, vaikka rikollisin, varsinkin terroristisin keinoin, tapahtuvat ”poliittiset aktivismit” ovat rehellisen suomalaisen kansanluonteen vastaista toimintaa, jotka aiheuttavat vastarintaa vähän jokaisessa suomalaisessa.

Entäpä ne riskit suhteessa hyötyyn? Mikäli onnistuisitkin yhdessä, tai vaikka kymmenessä iskussa, joilla isketään valtiota vastaan, niin millä todennäköisyydellä poliisit olisi jo etsimässä solun jäseniä ovelta ovelle ‑koputtelulla? Toisin sanoen, olet tässä vaiheessa hankkinut jo pitkän linnatuomion. Ovatko iskut olleet niin merkittäviä, että valtio oikeasti olisi hädässä asian suhteen? Entä onko uusia soluja muodostunut? Väitän molempiin, että ei, sillä emme elä Turnerin päiväkirjojen maailmassa. Rikollinen ja varsinkin terroristinen toiminta on tavan kansalaiselle korkean kynnyksen takana – tämä koskee myös niitä, jotka moraalisella tasolla voivat hyväksyä teot.

Eli: hankitko itsesi vankilaan tai hautaan nolla‑, tai jopa miinushyödyn vuoksi? Poliittinen toiminta rajoittuu vankilassa merkittävästi ja haudassa se loppuu kokonaan. Poliittisen aktivismin tarkoitus on kuitenkin olla pitkäjänteistä ja tavoitteellista.

Laillinen ja rakentava aktivismi

Tee-se-itse ‑terroristien urat maailmalla ovat tupanneet olemaan melko lyhyitä ennen poliisin väliintuloa. Hyöty on yleensä ollut miinusmerkkistä, sillä ainakaan valkoisissa maissa ei juurikaan pidetä rikollisista ja se aiheuttaa luontaista vastustusta, jota tietysti media ruokkii. Eli käytännössä kyseessä on ollut muutaman tunnin tai hyvällä onnella muutaman kuukauden ralli ja sen päättyminen seinään sekä varoittavaksi esimerkiksi.

Sitten on taas vaihtoehtona tehdä laillista aktivismia, joka on samaan aikaan rakentavaa että positiivista sekä hieman matalamman kynnyksen takana kuin laittomat teot. Laillisella aktivismilla voit myös rakentaa pitkäjänteistä poliittista herätystyötä, mistä on varmasti enemmän hyötyä maailman historian kirjoissa kuin jossain älyttömässä tempauksessa.

Jos ihminen käyttää vaikkapa 30 vuotta elämästään aktiiviseen poliittiseen toimintaan, voidaan olettaa, että mielikuvituksettominkin aktivisti on saanut tässä ajassa aika paljon aikaan; oli kyse sitten yksinkertaisista asioista kuten lehtisten jakamisesta, uutislinkkien jakamisesta, tapahtumiin osallistumisesta, kulutusvalinnoista ja muista suhteellisen arkisista asioista. Saati sitten, että on oikeasti idealistinen poliittinen aktivisti ja rakentaa koko ajan kansallismielistä toimintakenttää ja levittää aktiivisesti poliittista ilosanomaamme sekä kulttuuriamme laajemmille kansankerroksille.

Voit päästä jopa päättäviin asemiin ja saada oikeaa poliittista valtaa, jolloin voit olla mukana luomassa lakeja tai päättämässä rahoituksesta, joka ajaa kansallismielistä agendaa. Voit rakentaa pala palalta kansallismielistä sanomaa ja toimintaa hyväksyttävämmäksi kansan keskuudessa. Päättävät asemat voivat olla valtion elimissä tai yritys- sekä yhdistysmaailman seassa. Metapoliittinenkin valta on idealistille hyödyllistä valtaa.

Terrorismiin siirtymällä hylkää nämä toimintatavat ja pilaa maineensa tulevaisuuttakin varten sen verran isosti, että laillinen poliittinen aktivismi on karikkoista vielä vuosikymmentenkin päästä.

Mikäli siis haluat olla tehokas pitkäjänteisellä tavalla, älä tapata itseäsi tai hommaa itseäsi vankilaan. Tee rakentavaa aktivismia, jolla kansaa valistetaan sanomamme oikeamielisyydestä sekä positiivisuudesta ja hankitaan näiden luottamusta. (Luottamusta ei saada terroriteoilla!)

Fanaattisuus tai radikaalius ei tarkoita, että sinun on tehtävä jotain ääliömäistä. Se tarkoittaa, että olet fanaattisella itsepäisyydellä valmis ajamaan sanomaasi läpi vuosikymmenten ja että politiikkasi on nykystandardien mukaan radikaalia, vaikka kansallismielinen politiikka on vain normaalia olotilaa, missä kansamme halutaan selviytyvän rodulliselta kuolemalta.

Valitse taistelusi ja toimintatapasi realististen menestysmahdollisuuksien mukaan. Älä valitse liian isoja yksittäisiä taisteluita, joita et voi voittaa.

Ps. Yksikään itseään kunnioittava kansallismielinen ei kasvata huumeita.

Aktivismi Filosofia Historia Kansallismieliset Kansallismielisyys Kolumnit Kotimaa Palestiina Palestiinalainen vastarinta Politiikka Suora toiminta Terrorismi Yhteiskunta

Keskustelu

26 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Nämä epäillyt vaikuttavat lievästi sanottuna todella yksinkertaisilta ja idiooteilta tapauksilta, jotka toivottavasti jatkossa pysyvät poissa kokonaan ihmisten ilmoilta!

    ” Suuntaa kuitenkin antanee mediassa olleet ”shokkitiedot”, että jollakin rikoksesta epäillyllä on ”yhteyksiä” Suomeen muuttaneeseen englantilaismieheen, joka ei liity rikosepäilyihin millään tavalla. Poliisin mukaan epäillyt ovat myös olleet samassa tapahtumassa ”tunnettujen äärioikeistovaikuttajien” kanssa, jotka eivät hekään liity rikoksiin millään tapaa, mutta joista on haettu supolta lausunnot jostain syystä.”

    Tätä ihmettelin, jopa ääneen.
    Miksi tällaisia asioita nostetaan esille?
    Siksi, että kansalaisille luodaan tiettyjä mielikuvia.
    Kansallismielisissä tapahtumissa käy monenlaista sakkia, ei se tarkoita sitä, että kun on jokin tapahtuma, että kaikki tuntevat toisensa.

    ” Ps. Yksikään itseään kunnioittava kansallismielinen ei kasvata huumeita.”
    Vahvasti tämä!
    Tuollaisia tyyppejä toivottavasti ei näy enää koskaan yhdessäkään kansallismielisessä tapahtumassa.

  • 123

    Vastaa

    Milloin rakkauden rekka tai iloiset kokkailuhetket jossakin Pohjolan kadulla ovat todellisuutta? Ankaralainen oikeusistuin on antanut pidätysmääräyksen tanskalaisesta poliitikosta Rasmus Paludanista, joka poltti koraanin Ruotsissa. Milloin julistetaan fatwa? Panu Huuhtasen tärvellessä arabialaista raamattua oli myös Suomen poliisi kauhuissaan ja valmiina, sillä luuli nidettä koraaniksi. Erdoğanin kuvia rikottiin ja häntää esittävälle nukelle meinattiin tehdä jotakin. Viimeksimainittu oli liikaa ja asiasta tehtiin rikosilmoitus. Onko tässäkin tapauksessa kyseessä turkkilaisen oikeusasteen/lainvalvonnan toteutuminen Suomessa? Turkissa Erdoğanin kuvien häpäisy on rikos. Jäämme odottelemaan väriseviä kulttuurien kohtauksia vai sanoisinko jopa törmäyksiä.

  • Käteistä rahaa

    Vastaa

    Miksei saa ”haukata liian suurta palaa”? Itse olen sellaisen ottanut elämäntehtäväkseni ja nyt alan olla voiton puolella. Vielä yksi päätös korkeimmalta oikeudelta ja kansainväliset jätit nuolevat näppejään.

    Tuosta terosisti-pykälästä ja sen uutisoinnista kannattaa huomioida se että ”tilit jäädytettiin”. Ja kun luette laista terroristin määritelmää niin sitä voidaan soveltaa lähes kaikkeen aktivimiin. Ja juuri siksi ei pankissa kannata pitää kaikki rahoja. Mutta mitä enemmän on varaa pitää rahaa käteisenä, sitä parempi. Sitä huonommin ”tilien jäädytykset” vaikuttavat kehenkään.

    Ja toisaalta… ne rahathan on yksiyistä omaisuutta. Vaikka ne nyt pankeissa sattuvat bitteinä olemaankin.

  • Salomon

    Vastaa

    Ainoat oikeat terroristit tässä maassa ovat valtionjohto ja poliisii. Olen myös todella epäileväinen, tästä joka kertaisesta hälinästä, jossa yhdistetään ”äärioikeisto” ja huumeet. Gaddaf teloitettiin diktaattorina. Mikäs helvetin diktaattori rakentaa maata ennen näkömättömällä tavalla ja antaa esim. Verovapauden perheen äidille joka tekee tietyn määrän lapsia

  • Puolueeton

    Vastaa

    Maahanmuuttajien terroriteoista ilmenee selvästi, mikä haitta terrorismista on maahan muuttajille työhaluisille. Se osoittaa ettei terrori sovi mihinkään hyvää pyrkivään aatteeseen. Kun tämä on tietoisuudessa ja politiikassa on tulossa kansallismielisiä aatteita, näiden aatteiden maalittaminen virkamiesten taholla terrorismiksi on kiero tapa pyrkiä pitämään epäkansalliset aatteet vallassa.

  • - fenrir

    Vastaa

    Emme elä Turnerin päiväkirjojen maassa, mutta huomauttaisin, että jenkeissä se on ihan täyttä totta. Siellä pienikin yksittäinen teko voi käynnistää ketjureaktion, joka johtaa rotusotaan ja yhteiskunnan suistumiseen kaaokseen. Sen jälkeen muodostuva valtatyhjiö on sitten helpompi täyttää, tai jos ei onnistu uuden järjestyksen rakentaminen, niin saatiinpa edes pellemaailma tuhottua, niin taitavat siellä suunnalla ajatella. Suomessa tietty ihan eri juttu. Mutta koska jenkeissä tilanne on tuo, niin en heittelisi mitään yleismaailmallisia lausuntoja siitä, kuinka terrorismi voi tai ei voi toimia. Jokaista aikaa ja paikkaa varten on omat strategiat ja taktiikat.

    • Nimetön

      Vastaa

      Jenkeissä on teroiltu ja mellakoitu iät ja ajat eikä siellä ole mikään muuttunut parempaan suuntaan. Kyllä routa porsaan kotiin ajaa.

      Miten se valtatyhjiö on helppo täyttää? Eikö kukaan muu muka ole tulossa apajille?

      Kyllä se on niin, että rikkaissa länsimaissa kannattaa ihan suosiolla unohtaa kriisivaltioissa käytettävät taktiikat.

  • - fenrir

    Vastaa

    Niin ja huumehommista vielä, luin kerran tyypistä, joka kasvatti ruohoa sen takia, että sekoitti siihen asbestia ja myi vain matuille. Laittaa miettimään asiaa eri kulmasta, ettei peräti yhdeksännestä kulmasta…

  • Paul Dittel

    Vastaa

    Valtio on jo kuollut. Tässä puhutaan aktiivisista neulanpistoista, vaikka defensiivinen lähestymiskulma on monelle se oikea ratkaisu. Ennemmin tai myöhemmin Euro (ja dollari) kaatuvat ja samalla kaatuvat valtiot. Hirvittävä väkivalta ja ryöstely purkautuvat kaupunkien kaduille, kun talousromahduksen seurauksena tilapäistyöt sekä sosiaalitoimi lakkaavat. Asiasta ei ole epäilystäkään. Defensiivisyys on tässä kontekstissa maalle muuttamista mahdollisuuksien mukaan ja elämistä ilman velkaa riskittömässä taloudessa.

    Valuuttakurssipolitiikka on Suomessa loosisaatanoiden? toimesta kiveen hakattu. Valtion kirkkaimpien aivojen vastalauseet esim. edesmenneen Pentti Kourin (kv. kapitalisti) tai Tuomas Malisen (liberaali taloustieteilijä) esittämä kritiikki torjuttiin kovakouraisesti. Mikään asia-argumentti ei tehoa persuporsaaseen, kokoomustolloon tai demarihuoraan. Nämä tuhoutuvat. 

    Sen, joka kaipaa toimintaa, odottakoon euron kaatumista. Valuuttakaaoksen jälkeen ei toiminnasta ole enää pulaa. Siitä pitää huolen ainakin muutama satatuhatta tänne haalittua.

    • saatte odottaa kauan

      Vastaa

      Aina te jauhatte näitä samoja epärealistisia juttujanne.

      Millä perusteella te aina laitatte kaikki pelimerkit jonkun kaatumisen varaan? Talous ja politiikka ei toimi noin. Entä mikä takaa, että KAATUMISEN jälkeen ainoastaan isänmaallisten näkemys hallinnosta selviää hengissä?

      • Salomon

        Vastaa

        Ole hyvä ja kerro omasta realismistasi

        • Nimetön

          Vastaa

          Kiitos, teen sen mielelläni. Aloitetaan:

          - n. 99% isämmaan pulustajista ei ole varautunut siihen maagiseen kaatumiseen, vaan olisivat post-apokalyptisessä yhteiskunnassa yhtä savet housuissa kuin kaikki muutkin. Ruoka, vesi, viestintä, suoja, lämpö, polttoaineet.. skenellä ei ole mitään suunnitelma beetä näihin perustarpeisiin. Miettikää hetki.

          - Valuutan/talouden/valtion kaatuminen ei ihan oikeasti ole kenenkään intresseissä –> kaatumista ei tapahdu. Vaikka tapahtuisikin, niin se satuttaisi kaikkein vähiten omistavaa luokkaa, joka ei edes asu Suomessa tai koko EU:n alueella.

          - Riutuvan kansan saa puolelleen parilla ruokakontilla, ja niitähän suurvalloilla riittää tarjottavana. Sen jälkeen marssijärjestys onkin jo selvä. Se kansallismielisten marssi valtatyhjiöön ei missään kohdassa ehtinyt alkaa. Tie sydämeen käy vatsan kautta.

          - Narkkareiden terrorilarppaus ei ole tähän mennessä poikinut yhtään onnistumisia, mutta näiden perseilyjen nojalla voidaan toki perustella uusia urkintalakeja, vihapuhelakeja ja muita poliisivaltioiden mukavuuksia!

      • Paul Dittel

        Vastaa

        Voi odottaa kauan tai vähän aikaa, niin joka tapauksessa 100%:n todennäköisyydellä euro kaatuu. Minä oletan, että ihmiset muistavat vuosien 1991–1995 laman Suomessa. Olen myös lukenut taloushistorian kirjoja vuosien 1929–1933 suuresta lamasta. Mieleeni muistuu seuraavaa: a) USA:ssa pörssikurssit tippuivat 90%:a huipusta b) Saksassa yleinen työttömyysprosentti nousi 30:een ja akateeminen työttömyys 60 prosenttiin 1932 ja c) teollisuustuotanto tippui USA:ssa 60%:a huipusta (enemmän kuin Saksassa). Siinä on osviittaa. 

        Mikään ei takaa, että ns. isänmaallinen politiikka ottaisi johdon katastrofin jälkeen. En edes puhunut siitä. Mainitsin vain, että jos jollakulla on vaikuttimia käyttää terroria aseena, kannattaa odottaa kaaoksen aikaa. Toivotaan ainakin, että vapaamuurarisikojen asioihin sekaantuminen loppuu.

  • Nikolai Vasilevski

    Vastaa

    Suomalaiset ovat edelleen vankasti kristittyjä, jotka puolustavat Israelin valtiota ja juutalaisia. Tämähän on itsestäänselvyys, sillä myös Länsirannalla asuu paljon arabi- kristittyjä ja Israelissa messiaanisia-juutalaisia. Jerusalemissa kristityt kirkot huolehtivat pyhien paikkojen ja alueiden hoidosta Israelin valtion tuella.

    Juutalaisten on pakko puolustaa itseään palestiinalais-terroristeja vastaan. On hyvä, että Suomessa kankaanpääläiset neljä äärioikeistolaista ”nitistettiin” ja otettiin luulot pois samantein. Yksikin Breivik on liikaa ja ansioitunut suomalainen poliisi on varautunut ennaltaehkäisemällä kyseisten psykopaattien teot ja yritykset.

    • Nimetön

      Vastaa

      Suomalaiset ovat itse asiassa aika lailla maallistuneimpia ihmisiä mitä voi kuvitella. Joku ev.lut. kirkon jäsenmäärä kun ei kerro mitään, eiväthän ne itsekään elä Raamatun opetusten mukaisesti.

      Palestiinalaisten on pakko puolustaa itseään juutalaisten terroristivaltiota vastaan. No, onneksi juutalaiset joutuvat kristillisen pelastusopin mukaan helvettiin.

  • Kimmo Leino

    Vastaa

    Suomen mediahan otettiin poliittiseen ohjaukseen 2005 hyvin suunnitelmallisesti : Oikeusministeriö tilasi tutkimuksen : ”Media ja demokratia Suomessa / Kriittinen näkökulma”.

    Tutkimus mm. kertoo: ”Ratkaisevassa roolissa tässä on YLE.”. ”Tärkeää on myös pienten, mutta merkittävien lehdistötukien käyttö.”

    Mm. YLE-veron suunnittelu aloitettiin välittömästi tutkimuksen valmistumisen jälkeen.

    Suomen demokratia ja sanavapaus siis tuhottiin suunnitelmallisella ja pitkäjänteisillä toimenpiteillä, jotka täyttävät maan-/ valtiopetoksen tunnusmerkit.

    Kansaa ohjaillaan tämän haltuunotetun ”median” kautta.

    Samalla on kätevä vaatia ”mediaa” piilottamaan Arkadianmäellä tehtyjä ”lakeja”, jotka eivät kestä päivänvaloa !

    He 99 – 1042022 vp … mm. hätä-pankkijärjestelmä Huoltovarmuuskeskukselle; YEL-rahastojen menetys Uniber-sopassa … ”Nykyiset yrittäjät suoraan maksavat eläkkeellä olevien yrittäjien eläkkeet”.

    Suomen vallan antaminen WHO:lle 2011 perustuslakimuutoksella petoksellisesti: 2010 Perustuslain tarkastamiskomitean mietintö 921020 : poikkeusoloja koskevaa lakia TULEE muuttaa niin, että poikkeusolot voidaan sotatilan lisäksi julistaa kansainvälisen elimen ilmoittaman pandemian seurauksena. ( Suomen hallitus ohitetaan tällä maanpetoksella ).

    Sähköinen panttikirjajärjestelmä 2017 : MML ”2,5 miljoonaa panttikirjaa sähköiseen muottoon”.

    Kun tämän muutoksen jälkeen ihmiset saivat näitä lainojaan maksetuiksi jättivätkin pankit panttikirjat omiin nimiinsä. Yleisin valhe: ”Ei sellaisia panttikirjoja enää.” Todellisuudessa se, jonka nimissä panttikirja on omistaa kiinteistön ja voi sitä käyttää vakuutena vaikka pörssipelaamisessa !

    Lisää salattua Suomen ”perustuslain” 118 § 3 momentti: Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Näissä tapauksissa Suomessa ainoa toimiva ”lainsäädäntö” on korpilakia; jonka tässä ihmisoikeudettomana Suomen kansalaisena vain tyydyn toteamaan .

    Poliisi on ollut poissa pelistä 2005 lukien: EOA päätös 876÷2÷05 ( salattu 20.12.. 2007 asti ) … poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiassa.

    Suomea siis johtaa pankkimafia WHO:n kautta maanpetosten takia !

    archive.today/kimmoleask.fi ( käytä archiven sisäistä hakukonetta; google ei löydä archive.today/kimmoleask.fi … olen siis googlen sensuurislistalla; tämä todistaa sen )

  • TT

    Vastaa

    Kiinni otettujen terrorismista epäiltyjen henkilöiden aikeiden laaja esittely tiedotusvälineissä voidaan nähdä osana laajempaa kampanjaa, jossa ”rasismista” pyritään tekemään mahdollisimman kamala ongelma ja ratkaisuksi tähän ongelmaan aiotaan esittää entistäkin ankarampia vihapuhelakeja ja massavalvontaa niiden noudattamisen suhteen. Käytössä on jälleen tuttu ’problem-reaction-solution’-kaava. Tarkoituksen on laimentaa eurooppalaisten kansojen kotimaihin massamaahanmuuton kautta syntyvä, alati voimistuva vastareaktio. Vihervasemmisto ja globalistinen eliitti suosii tai jopa raivoisasti edistää massamaahanmuuttoa valkoisiin maihin eikä kuitenkaan ole halukas tunnustamaan mitään tähän liityviä ongelmia tai väittää ongelmien olevan vain pahantahtoisten ihmisten liioittelua ja harhaa. Kun vaiennetaan tai jopa poistetaan nämä harhaiset ja vihaiset ihmiset, niin kaikki on taas kunnossa. Kuitenkin selkeä matematiikka todistaa toista ja valkoisten kansojen kotimaat ovat jo nyt muuttuneet toisenlaisiksi ja monen mielestä reippaasti huonompaan suuntaan. Yhä useammasta on tullut roturealisti.

  • CV

    Vastaa

    ”Mutta ehkä viiden pennin terrorismilla saadaan Suomessa koko yhteiskunta kaatumaan ja samaan aikaan kansa terroristien puolelle jostain syystä,”

    Ettekö te olekaan Eugene Schaumanin puolella? Hän on Suomen tunnetuin terroristi. Häntä pidetään suurena vapaustaistelijana. Hän ampui lähietäisyydeltä tyrannin. Välttääkseen joutumasta vankilaan ja kidutettavaksi terrori iskun jälkeen hän välittömästi ampui itsensä.

    Tämä kirjoitus on erittäin yksipuolinen ja värittynyt ja asenteellinen. Ettei vain olisi viranomaisten painostamana syntynyt? 

    Ei tarvitse saada koko yhteiskuntaa kaatumaan. 

    Koko kirjoitus kuhisee olettamuksia. Voi olla että Suomessa ei ole mahdollista saada aikaiseksi kunnon suoraa toimintaa. 

    Mutta kuten ihmisen solut myös yhteiskunnan solut monistautuvat. Yhden solun rinnalle tulee nopeasti lisää soluja.

    Koko läntisen maailman tilanne on niin umpikujassa, taloudellisesti, poliittisesti, teknologisesti että siitä ulospääsy ilman järisyttäviää suoraa toimintaa on mahdottomuus.

    On samantekevää mitä ilmaisua käyttää, kapina, vallankumous, terrorismi, nämä kun liittyvät kiinteästi toisiinsa. Ranskassa nähtiin jo hurja esinäytös mitä on tulossa. 

    Pahimmat koronatyrannit eli massamurhaajat eivät ansaitse muuta kuin ankaran kuolemantuomion. 

    Kuinka monta teidän läheisistä tai ystävistä on kuollut tai vammautunut myrkkypiikkeihin tai epäasianmukaiseen hoitoon.

    Kuinka monen elämäntyö on tuhottu 

    ”rehellisen suomalaisen kansanluonteen”

    Mikä tämä on? 

    Vastikkeetonta toiveajattelua.

    • Nimetön

      Vastaa

      Miksi sulle tuli edes mieleen verrata jotain cp-vammaisia narkkareita Schaumaniin?

      Schauman iski suoraan ongelman ytimeen eikä tuhlannut aikaa johonkin ”yhteiskunnan kaatamiseen” ruohonjuuritasolla.

  • Schlageter

    Vastaa

    Kirjoitus on hyvä. Jokaisen meistä pitäisi ymmärtää sen tarkoitus.
    Silti kysymys terrorista ja terrorismista on puhtaasti poliittinen. Terrori on sodankäyntikeino. Sitä käyttää usein vahvempi osapuoli (esimerkiksi USA:n toimet Saksan siviiliväestön pommittamisessa, atomipommien käytössä japanilaista siviiliväestöä kohtaan, siviilien terrorisointi monissa miehitysoperaatioissa – Vietnamissa, Afganistanissa…), kun taas heikommilla olevalle osapuolelle ei jää paljon muita vaihtoehtoja.
    Suomessa keskusteltiin kymmenkunta vuotta sitten siitä, oliko Eugen Schauman sankari vai terroristi. Voin erehtyä, mutta muistelen pääministeri Sipilän pitäneen Schaumania terroristina. Ehkä en erehdy kuitenkaan väittäessäni, että Schaumanista tuli kansallissankari juuri suorittamansa terroriteon ansiosta, ja vain poliitikko, joka tietää harjoittavansa omalle maalleen ja kansalleen vahingollista politiikkaa, pelkää terroritekoja.
    On selvä, että pääasia on isänmaan etu. Tiettyinä aikoina se vaatii tekoja, joista voidaan kiistellä. Tuleva historiankirjoitus voi sitten kinastella siitä, oliko kyseessä terrori vai vapaustaistelu.

  • Eugen

    Vastaa

    Tärkeiden asioiden jakaminen kuten haittamaahanmuuton ongelmat, väestönvaihdon ja islamin lieveilmiöistä kertominen on tärkeää. Kun tarpeeksi näkee vaikkapa kännykällä kuvattuja videoita mamujen perseilyistä sekä todisteita että Intian&Pakistanin seudulta tullut roskasakki (mustalaiset) ei ole vielä 500 vuodessakaan kotoutunut niin varmasti silmät aukeaa. 

    P.S. Yrtin kasvattaminen on Suomen laissa rikos vaikkakin turha sellainen. Yksikään itseään kunnioittava kansallismielinen ei juo kemiallista liuotinainetta joka on yhteydessä kymmeniin eri syöpiin jos kerran samalla demonisoi kannabista jonka hyödyt hakkaa alkoholin ”hyödyt” 88–0. Sellainen tyyppi joka kännissä örveltää, juo viinaa ja paskoo sammuessaan housuun EI ole nationalisti vaan ns.”isäm maan pulustaja” aka wannabe-kansallismielinen. 

    P.P.S. Kansallissosialistisen Saksan Aktion T4 ohjelmassa pakkosteriloitiin alkoholisteja.

    • kill your local drug dealer

      Vastaa

      Menipä narkkarilla lujaa tunteisiin. Whataboutismi ei muuten ole mikään argumentti, mutta mitäpä pilven raiskaamilta aivoilta voikaan odottaa.

    • Nationalisti

      Vastaa

      ” P.S. Yrtin kasvattaminen on Suomen laissa rikos vaikkakin turha sellainen. ”

      Ei jumalauta mitä aasinsiltoja yrität vedellä.
      Ketään normaalia ei täällä kiinnosta nähdä pössyttelijältä minkäänlaista mielipidettä, joten suksipa v*ttuun!

    • ???

      Vastaa

      Saksassa steriloitiin alkoholisteja

      Joten dänkki on hyvä juttu

      ???

  • Nimetön

    Vastaa

    Siis väittääkö kirjoittaja, että yleisenä vitsinä tunnettu sosiaalisesti rajoittunut nelikko ei saisi 3d-aseilla kaadettua kokonaista valtiota? 

    Kyllähän tämä persettä keikuttava terrormachine on ollut yleinen vitsi jo ennen näitä juttujaan, ja huumepaljastukset sekä postilaatikoiden ampumiset (??? mitä vittua ???) kertoo jotain kyseisten nerojen mielenmaisemasta.

  • Nelson Mandela oli terroristi

    Vastaa

    Terrorismi toimii. Valtio ja juutalaismedia ei pelottelisi ”äärioikeistolaisella” terrorismilla, jos terrorismista ja sen luomasta pelosta ei olisi hyötyä Valtiolle. 

    Operaatio Gladio ja Operaatio Aerodynamic osoittaa kuinka NATO/CIA on soluttautunut ”äärioikeistolaisiin terroristiryhmiin” Euroopassa ja kuinka NATO/CIA käyttää ”äärioikeistolaisia terroristeja” hyväkseen pelotellakseen eurooppalaiset hakemaan NATO/CIA:n suojelua: Tässä tapauksessa halutaan kasvattaa SUPO:n urkintaoikeuksia ja sen takia meille syötetään juttuja pahoista ”äärioikeistolaisista terroristeista” jotka poseeraa samanlaisissa kuvissa kuin demari Lindtman.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    Partisaani vihreällä taustalla