Kun puhutaan kansanmurhista, yleisesti tarkoitetaan (erityisesti valtamediassa) valkoisten muihin rotuihin kohdistamaa väkivaltaa. Ajatus, että valkoiset voisivat olla kansanmurhan uhreja, torjutaan julkisuudessa, varsinkin juuri käynnissä oleva kansanvaihto Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja eteläisessä Afrikassa…
Kuitenkin useita kertoja historiassa valkoisiin on kohdistettu etninen puhdistus eri puolilla maailmaa. Alla on yksi valkoisten kansanmurha.
Hispaniolan saari Karibialla on jaettu kahteen valtioon, espanjankieliseen Dominikaaniseen tasavaltaan ja ranskankieleen pohjautuvaa patois´ta puhuvaan Haitiin. Haiti oli 1800-luvun alkuun saakka Ranskalle kuuluva Saint Dominguen siirtokunta, joka oli 1700-luvun lopulla maailman suurimpia sokerin tuottajia ja Ranskan rikkaimpia siirtomaita.
Saint Dominguen ranskalaiset olivat maassa vallanpitäjiä, mutta määrällisesti vähemmistö. Siirtomaan suurin väestö olivat kahvi- ja sokeriplantaaseilla työskentelevät Afrikasta tuodut mustat orjat, ja seuraavaksi suurin ryhmä olivat valkoisten ja mustien välisistä suhteista syntyneet mulatit, jotka usein olivat vapaita asukkaita sekä itsekin orjanomistajia.
Kapinoita ja joukkomurhia
Saint Dominguen eli Haitin orjat kapinoivat toistuvasti, ja vuonna 1791 syntynyt orjakapina johti nykyisen Haitin valtion syntyyn 1804. Haiti oli ensimmäinen värillisten hallitsema entinen siirtomaa. Käytyyn sotaan osallistui Ranskan ja kapinallisten lisäksi myös Iso-Britannia ja Espanja. Taisteluissa oli myös Napoleonin puolalaisia sotilaita, joista osa pettyi Napoleonin Puolan-politiikkaan ja siirtyi kapinoivien orjien puolelle.
Vuonna 1804 tapahtui myös Haitin valkoisen, pääasiassa ranskalaisen, väestön kansanmurha. Haitin itsenäiseksi julistanut Jean-Jacques Dessalines oli jo vuoden 1803 lopulla määrännyt 800 sairauden vuoksi Haitiin jätetyn ranskalaisen sotilaan murhan, mutta se oli vasta alkua verilöylylle.
Vuosien 1791–1804 välillä käydyssä sodassa raakuuksia oli tehty puolin ja toisin, mutta mustien saatua vallan tapahtui suhteellisen vähän entisten valkoisten siirtomaaisäntien murhia. Tämä ei sopinut Dessalines´lle.
Musta johtaja matkusti kaupungista toiseen ympäri Haitia ja yllytti mustia murhaamaan alueen valkoiset. Dessalines nosti vihaa kertomalla väritettyjä tarinoita ranskalaisten väkivallasta haitilaisia kohtaan ja suoraan määräsi valkoisten joukkomurhia. Jean-Jacques Dessalines oli poliitikko ja hän ymmärsi kansanmurhan herättävän raivoa ulkomailla. Siksi hän määräsi mulatit osallistumaan murhiin, jotta syy valkoisten kansanmurhasta ei lepäisi mustien harteilla. Kyseessä oli poliittinen hokkuspokkus, jolla Haiti yritti pitää kilpensä puhtaana Yhdysvaltojen ja Britannian silmissä.
Puhdasta rodullista väkivaltaa
Haitin valkoisten kansanmurha oli rodullista väkivaltaa sen puhtaimmassa muodossa. Ihonväri riitti syyksi murhaan, ja tarkoituksena oli poistaa valkoinen rotu Haitilta.
Ensimmäiseksi murhattiin miehet. Valkoisia naisia ja lapsia ei ensi alkuun surmattu, ja Dessalines ei erikseen vaatinut naisten ja lasten tappamista. Pian valkoisten naisten murhaa kuitenkin perusteltiin sillä, että he synnyttäisivät uusia valkoisia Haitiin.
Naiset raiskattiin ennen murhaamista ja heidän ainoa keinonsa selvitä hengissä oli suostua pakkoavioliittoon mustan miehen kanssa. Näin heidän lapsensa eivät olisi valkoisia vaan värillisiä, eikä valkoinen rotu siten enää pysyisi valkoisena.
Kaikkia Haitin valkoisia ei määrätty surmattaviksi. Pakkoavioliittoon mustan kanssa suostuneet valkoiset naiset säästettiin, samoin Haitin mustien kapinallisten puolelle Ranskan joukoista loikanneet puolalaiset sotilaat. He avioituivat haitilaisten naisten kanssa, ja Haitilla yhä elää haitilaispuolalainen yhteisö, jonka alkuperästä kertoo enää puolalainen sukunimi. Myös Haitilla olevat saksalaiset siirtolaiset välttyivät kansanmurhalta, samoin pieni joukko uudelle valtiolle tarpeellisia oppineita valkoisia, kuten lääkäreitä ja muita ammattimiehiä.
Valkoisen rodun tuho romutti koko valtion
Ranskalaisten kansanmurha Haitilla tuhosi ennen rikkaan alueen. Maan kyvykkäimmät tapettiin, elleivät he onnistuneet pakenemaan saarelta, ja Haiti jäi mustien hoitoon. Seuraukset näkyvät yhä: Haiti on vielä 200 vuotta myöhemmin kehitysmaa ja yksi maailman köyhimmistä valtioista.
Haitin valkoisten kansanmurha vuonna 1804 vaikutti osaltaan myös Yhdysvaltain sisällissotaan. Etelävaltioiden valkoiset pelkäsivät samanlaista valkoisten joukkomurhaa omassa maassaan, mikäli mustat vapautettaisiin.
Sama kehitys on nähty myös myöhemmin: Etelä-Afrikka, Kongo, Rhodesia eli Zimbabwe ja muut alueet olivat hyvinvoivia, jopa vauraita, niin kauan kuin valkoiset johtivat niitä. Ne kuitenkin vajosivat sekasortoon ja köyhyyteen mustien ottaessa vallan.
Valkoisissa maissa on käynnissä kansanvaihto. Valkoiset pyritään tuhoamaan ja sulauttamaan maahanmuuttajiin, jotta tuloksena olisi värillinen sekakansa. Haitin ja Afrikan maiden historia varoittaa, millaiselta Euroopan tulevaisuus näyttää, mikäli kansanvaihtoa ei pysäytetä.
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Kausaalisuus
- Mitä Haitiliaiset lapset syövät aamupalaksi?
– ??
– Eivät yhtään mitään !!
TT
Keskiarvoista neekeriä on turha yrittää sivistää. Tunnetun sanonnan mukaan kannettu vesi ei kaivossa pysy. Tietenkin lahjakkuuskäyrän kaikkein parhaimmalla osalla voi löytää yksittäisiä lahjakkaita mustia. Suotuisissa olosuhteissa isonkin määrän neekereitä voi saada käyttäytymään melko siivosti. Kaikki Afrikan maat eivät ole ihan huonoja, mutta enimmäkseen ne ovat surkeita tapauksia. Suomi kuvittelee voivansa poimia maailmalta kaikki fiksut neekerit ja mukavat rotumuukalaiset. Globalistien organisoimissa matu-virroissa Eurooppaan tulevat kuitenkin ne tapaukset, jotka luokitellaan epätoivottaviksi jopa omissa maissaan. Lopputulemana on ’failed state’.
ValhallaX
Niin, mustien idioottien massamaahanmuutto on olennainen osa nykyistä sionistista valkoisten kansanmurhaa.
Ovatko Israelin rajat avoinna?
Sallikaa minun nauraa.
Bensyskovitsit ja ruupenstillerit ovat kyynel silmässä ”vähemmistöjen asialla” valkoisissa maissa, mutta kotipesässä palestiinalaisia lapsia ja naisia vainotaan ohjuksilla, jos joku katsoi ”pahasti” kipapäätä.
Meidän pitää kääntää poskea joka lyönnin jälkeen ja sitten pyytää anteeksi lyöjältä, koska sionisti ja sen huorat sitä vaativat. Sellainen on maailma nyt, kun sionistilla on ylivalta.
Ja kaiken tämän jälkeen meidän pitää vielä polvistua onnettomien puoli-ihmisten, georgefloydien edessä. Tämä barbaarihan oli muun muassa suuressa rikkaudessaan (muistattehan hammaskeijustubbin, ”oikeiston” ikioman narsistin ja maanpetturin kuolemattoman lauseen: ”monikulttuurisuus on rikkautta – ei mulla muuta”) ottanut porukalla vangiksi paikallisen ”yksinhuoltajan” (mustilla voi olla 12 lasta, ja siltikin he ovat ”yksinhuoltajia”, tietenkin) ja uhkasi raskaana olevaa aseella, jos ”et paljasta, missä ovat rahat”.
Tällaisen surkean nollan edessä meidän pitää polvistua. Vuodesta vuoteen.
Sionistista ylivaltaa.
pöh
”Haitin valkoisten kansanmurha vuonna 1804 vaikutti osaltaan myös Yhdysvaltain sisällissotaan. Etelävaltioiden valkoiset pelkäsivät samanlaista valkoisten joukkomurhaa omassa maassaan, mikäli mustat vapautettaisiin.”
Sitähän siellä käytännössä tänä päivänä ajetaan.
Etujoukoissa valkoisten hävittämistä ajaa vitivalkoiset antifat, en tiedä luulevatko itse sitten säästyvänsä?
Kallion myyrä
Tuukka Kuru kertoi Etelä-Afrikan historiasta mielenkiintoisia faktoja. Olisi vielä kerran hienoa saada näistä kansanmurhista enemmänkin tietoa. Se, että v.1804 Haitin säpinät vaikuttivat Ameriikan sisällissotaan voi olla totta, mutta eikö juuri demokraatit ajaneet orjuutta ja useat heistä pitivät orjia? Tosin tätä tapahtui, mutta nykyään siitä syytetään natseja ja heteroja.
Kuuno
Se, että talous on mennyt näissä maissa Etelä-Afrikka, Kongo, Rhodesia eli Zimbabwe, täysin kuralle, niin on surkeaa katsoa kuinka yhteiskunta rapautuu esim. infrastruktuurin osalta. Rautatiet ovat nyt mutkaisia kuin soratiet ennen Suomessa, vaikka suoraan pitäisi mennä. Zimbabwe oli ennen koko Afrikan vilja-aitta. Jossain vaiheessa inflaatio laukkasi miljardi%. Mutta ei kun vaan, valkoiset herrat helvettiin maksoi mitä maksoi. Etelä-Afrikka on menossa samaan suuntaan. Näillähän on pääasia, että gebardihatut saavat suurimman osan maan kansantuotteesta ja kehitysapurahat siihen päälle. Kaikki on kuitenkin aina sen valkoisen miehen vika.
ValhallaX
Aivan oikein. Hyvä artikkeli.
Neuvostoliitto oli samanlainen tarina, mutta Neuvostoliitossa neekereitä olivat ”proletaarit” (lue: lukutaidottomat barbaarit) ja ”valkoisia” olivat luku-ja kirjoitustaitoiset.
Moottorina oli, tietenkin, juutalainen eli sionisti. Ideologia tuli juutalaisilta, toteutus oli juutalainen ja tappaminen varsinkin oli puhdasta sionismia. Tämä olikin Euroopan Haiti, riemuvoitto entisille viinamyyjille ja rättikauppiaille, jotka eivät olleet mitään Tsaarin Venäjällä. Yhtäkkiä ”revolutsiooni” antoi aseet sionistille ja, kas kummaa, Tsaarin perhe tapettiin ja teurastukset alkoivat. Proletariaatin nimissä päästiin, vihdoinkin, tappamaan Venäjän kansan sielu ja aivot. Voi sitä sionistin Onnenpäivää!
Olen juuri lukemassa ”Hiljaa virtaa Don”-kirjasarjan kolmatta ja viimeistä osaa. Tiedän, ei tarvitse sanoa, se on Venäjän Väinö Linnan eli Mihail Solohovin vallankumouspamfletti, joka ihannoi ”sankarillisia punaisia joukkoja” ja mikään väkivalta ei ole liikaa, kunhan vain ajetaan ns. kansan asiaa. Mutta hyvä on silti perehtyä tappajien maailmaan, siitä oppii paljon. Solohov mm. mainitsee eräässäkin kohdassa (vapaasti muistaen): ”olemme totuuneet siihen, että juutalaiset osoittavat tien, mutta eivät itseään tuleen pistä…”.
Kuinka osuvaa, kuinka täsmälleen niin kuin nyt. Koko valkoinen maailma on ajettu kurjuuteen ja köyhyyteen erilaisilla sionistisilla valheilla ( ota velkaa, korot on nollassa; monikulttuurisuus on rikkaus; ilmastonmuutos koske vain valkoisia jne. jne., loputon holokaustikitinä ja rahan kyniminen valheilla).
Ja taas kerran vainotaan niitä, jotka osaavat nähdä asiayheydet ja epäillä. Taas kerran aidosti luku-ja kirjoitustaitoiset tahdotaan tappaa, ja tyhmimmät, suurimmat narsistit, huorat, pyrkyrit ja maanpetturit palkitaan viroilla, rahoilla ja kehuilla.
Sionistinen ylivalta näkyy kaikessa. Surkeimmat nollat nostetaan johtoon ja parhaimmat alistetaan uhkauksilla ja rangaistuksilla. Sionismia arjessa.
Late
Valkoiset naiset jotka makaavat mustien kanssa ovat kaikkein pahimpia pettureita.
Olavi Koskela
Haitissa väestö vaihdettu kahdesti. Ensin intiaanit, sitten ranskalaiset ja nyt ranskaa puhuvat mulatit.
Nimetön
Haiti oli ranskalaishallinnon aikana Karibian helmi ja suurin sokeri ruo’on tuottaja maailmassa. Kansanmurhan jälkeen, kun 30 000 ranskalaista naista, lasta ja vanhusta oli murhattu, uudelle hallinnolle jäi valmis infrastruktuuri ja katettu pöytä. Kuinka kävi? Vaikka Haitiin on kipattu satoja miljoonia dollareita useiden vuosien ajan, se on yksi maailman surkeimmista paskaläjistä, eikä mitään parannusta ole näköpiirissä.
Jones
Ja se holokaustikin oli tosiasiassa juutalaisten itsensätekemä rotupuhdistu, koska he eivät hyväksyneet valkoisia ja valkoisiin sekoittuneita.
Julli
Missä neekeri, siellä köyhyys, kurjuus ja kuolema.
KokenutMies
Mustat eivät olleet Haitin alkup. väestö, vaan heidät tuotiin sinne ja mustat kaappasivat sen itselleen sisällissodassa. Sinäänsä orjuus tekee tämän ymmärtämisen helpoksi, mutta mustilla ei ollut sen suurempaa oikeutta maahan kuin valkoisilla sisällissodan aikoina. Haitista on syytä oppia, että kun mikä tahansa populaatio kasvaa riittävän isoksi, niin se tämän ryhmän koon myötä oikeuttaa oman valtansa ja tulee kukistamaan kaikki muut ryhmän valtansa alle. Ainoastaan valkoiset länsimaissa ovat niin tyhmiä, että päästävät vähemmistöt vaikuttamaan asioihin. Britaniassa on viime vuosina noussut lukuisia etnisiin vähemmistöihin kuuluvia johtajia, joka on itsetuhoista toimintaa. Vaikka näistä johtajista harva nostaa rotukorttia, niin kaikki muut yhteiskunnan tahot pitävät huolen, että valkoinen pysyy hiljaa. Muiden etnisten ryhmien kasvaminen pitää estää, kun se on vielä mahdollista. Juuri kuten Sinimustien politiikka sanoo.
Jupi
pitäkäämme siis huolta siitä että emme jää vähemmistöksi