Haastattelussa Sinimustan Liikkeen puheenjohtaja Tuukka Kuru

Olet Sinimustan Liikkeen perustaja sekä puheenjohtaja. Olisiko puoluetta olemassa, mikäli sinut olisi hyväksytty Perussuomalaisten jäseneksi?

Epäilisin, että olisin silloinkin pyrkinyt luomaan aatteellisesti samanmielistä ryhmittymää, joka haastaisi valtavirtaisen näkemyksen värisokeasta nationalismista ja työperäisen maahanmuuton ihanuudesta. Jossain vaiheessa seinät olisivat kuitenkin kohonneet edustamani toiminnan ympärille, sillä perussuomalainen puolue pyrkii tietoisesti muuttumaan massaliikkeeksi, jota seksuaalivähemmistöön kuuluvat ja maahanmuuttajatkin voivat tarvittaessa äänestää. Tätä päämäärää ei edesauta radikaalikansallismielinen puolueaktiivi.

En ole myöskään koskaan piilotellut suhteitani kansallismielisen kentän ns. rankempiin toimijoihin, enkä olisi perussuomalaisuudestani huolimatta lopettanut heidän kanssaan yhteistyön tekemistä. Tämä toimintatapani olisi tietenkin synnyttänyt vauhdilla liberalisoituvan puolueen silmissä massiivisen mainehaitan, joka olisi uhannut puolueen omaa narratiivia siitä, ettei perussuomalaiset ole rasistinen puolue, tai ainakaan toimi rasistisin motiivein.

Sinimusta Liike olisi siten syntynyt väistämättä jossain vaiheessa, olisi se sitten tapahtunut nyt tai tulevaisuudessa, sillä yhteiskunnallinen tarve radikaalinationalistiselle puolueelle olisi pysynyt muuttumattomana. Uuden puolueen perustaminen ei ole koskaan helpoin keino muutoksen aikaansaamiseksi, mutta ainakin toimintaa haittaavat tahot ovat nykyään puolueen ulkopuolella, eikä sen sisällä.

Mikäli sinut valitaan, mitkä tulevat olemaan kärkiteemojasi, joita tulet ajamaan?

Kärkiteemoja on muutamiakin, mutta aivan ensiarvoisen tärkeää on nykyisen väestöpoliittisen kriisin ratkaiseminen. Tarvitsemme paljon nykyistä enemmän uusia suomalaisia, samalla kun meidän tulisi vähentää vierasmaalaisten määrää maassamme. Kärkiteemani tulisi siten olemaan saatavuusharkinnasta kiinni pitäminen, vapaaehtoisen paluun kannustaminen, oleskelulupien ehtojen tiukentaminen, sekä sen selvittäminen, minkälaisia sopimuksia tarvitsisimme, jotta voisimme varmistaa vierasmaalaisten palautuslentojen onnistumisen. Pyrkisin myös vähentämään Suomen houkuttelevuutta vieraasta kulttuuripiiristä tulevien silmissä leikkaamalla yhteiskunnan avustuksia monikulttuurisesta toiminnasta sekä ohjaamaan kyseiset varat sen kaltaiseen kulttuuritoimintaan, joka edistää kansallismielisen maailmankatsomuksen leviämistä. Vastustaisin kaikkia oleskelulupaehtojen höllentämisiä, ja sekä paperittomien ihmisten temppukansallistamista työperäisten oleskelulupien kautta. Pyrkisin poistamaan kansanryhmää vastaan kiihottamisen rikoslaista, jota on tähän mennessä langetettu puhtaasti poliittisin perustein lukuisille oppositiopoliitikoille.

Toinen asia, joka on itselleni tärkeä, on kielikysymys. Olen seurannut ärtyneenä nykyistä kehitystä, jossa englannin kieli on muuttumassa yhä useammassa yrityksessä työkieleksi, eikä suomen kielen osaamista vaadita enää esimerkiksi kaupan alan työntekijöiltä. Rohkeimmat kosmopoliitit ovat jopa ehdottaneet pääkaupunkimme muuttamista englanninkieliseksi kaupungiksi, jotta se olisi vieläkin houkuttelevampi vierasmaalaisille tulijoille. Tähän kehitykseen tulee tehdä selviä lainsäädännöllisiä muutoksia – kielivaatimuksista on pidettävä kiinni, ja suomenkielinen palveluvelvoite tulee koskea jatkossakin kaikkia työnantajia. Suomen kielen valta-asemaa ei saa uhata yksikään toinen kieli, jonka vuoksi kannatan myös pakkoruotsista sekä ruotsinkielisistä kunnista luopumista.

Kolmas kärki liittyy Suomen ulkopolitiikkaan ja nykyisiin unionisidonnaisuuksiin. Mielestäni Suomen tulisi erota Euroopan unionista, Schengen-alueesta ja unionin valuuttajärjestelmästä, ja tehdä alustavia valmisteluja ja laskelmia kyseisen irrottautumisen aikatauluista ja kustannuksista. Suomen tulisi aloittaa samanlainen pitkäjänteinen pohjatyö kansallisen itsehallinnon palauttamiseksi, mitä Britannian Brexit-mieliset toimijat tekivät vuosikymmeniä aiemmin. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on se, että kyseinen ero kannattaisi tehdä yhteistyössä konservatiivisten reunavaltioiden kanssa, jolloin EU:n mahdolliset kostotoimenpiteet jäisivät mahdollisimman kevyiksi.

Internetissä tulee jatkuvasti vastaan puoluetta mustasukkaisesti vastustavien toimesta tarkoituksellista hämmennystä aiheuttavia kommentteja, joiden mukaan Sinimusta Liike on Nato- ja EU-myönteinen puolue. Voitko nyt kerralla selvittää kantanne näihin instituutioin?

Sinimusta Liike kannattaa EU-eroa, sekä vastustaa puolustusvoimiemme länsi-integraatiota. Nämä asiat ovat nähdäkseni tuotu esiin lukuisissa julkilausumissamme sekä puolueen virallisissa ohjelmakohdissa. Syytökset länsimielisyydestä johtuvat yleensä siitä, ettemme pidä Venäjän federaatiota varteenotettavana aatteellisena liittolaisena, vaan monikulttuurisen imperiumin itäisenä versiona. Siinä missä länsi kahlitsee pieni kansoja taloudellisin ja kulttuurillisin kahlein, Venäjä tekee sen keskusjohtoisesti pakottamalla. Kumpikaan näistä monikulttuurisuuden muodoista ei edusta sinimustaa maailmankatsomusta, jonka mukaan valtiot tulisi rakentaa lähtökohtaisesti jaetun etnisyyden perusteella. Me näemme, että monikulttuurisuuden vaatimus tulee aina yhteiskunnan eliitiltä, siinä missä kansallinen yhteenkuuluvuuden tunne ponnistaa aina lopulta ruohonjuuritason todellisuudesta.

Moni sanoo olevansa samoilla linjoilla Sinimustan Liikkeen kanssa, mutta äänestävänsä Perussuomalaisia, jotta emme saisi jälleen vasemmistohallitusta riesaksemme. Mitä sanoisit tällaisille äänestäjille?

Olen sanonut jokaiselle ihmiselle, että hänen kannattaa äänestää sen kaltaista ihmistä, joka on sitoutunut ajamaan äänestäjälle tärkeitä asioita. Jos äänestäjä kokee, että Suomen tulisi pysyä valkoisena maana, hänen tulee äänestää sen kaltaista ehdokasta, joka on sitoutunut tähän päämäärään. Jos kyseinen ihminen antaa äänensä perussuomalaiselle ehdokkaalle, hän kannattaa kyseistä ehdokasta mielestäni virheellisin perustein.

Äänestäjä, joka esimerkiksi haluaa Suomen irtautuvan Euroopan unionista tai pakkopalauttaa etniset vähemmistöt takaisin kotimaihinsa, ei saa ikinä tavoitteitaan läpi äänestämällä ehdokasta, joka ei ole kyseisiin päämääriin sitoutunut. Mikäli hän tekee niin, hän antaa ainoastaan viestin puolueelle siitä, että valittu linja on selvästi oikea, koska sille löytyy kannatusta. Perussuomalaiset eivät myöskään yksin pysty pelastamaan suomalaista yhteiskuntaa, vaikka heillekin löytyy siinä oma roolinsa. Ns. ”tolkun konservatiiveina” he ovat paljon vaarattomampia mitä kokoomus tai keskusta ovat, ja siksi olisikin hyvä, että heidän oikealle puolelleen nousisi ideologisesti radikaalimpi kirittäjä, joka estäisi heidän kansalliskonservatiivisen linjan vettymisen. Jos kukaan ulkopuolinen taho ei pakota perussuomalaisia pysymään edes näennäisesti isänmaallisena viiteryhmänä, puolueen tulevaisuus tulee olemaan Sebastian Tynkkynen ja sekalainen joukko toteemimaahanmuuttajia.

Vaalit ovat aina se hetki, kun puolueet ja ideologiat punnitsevat omaa kannatustaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Mikäli valkoisuudesta avoimesti puhuva puolue, kuten Sinimusta Liike, saa kohtalaisen vaalituloksen, se kertoo kaikille muillekin puolueille siitä, että kyseisille näkemyksille löytyy kannatusta. Mikäli potentiaaliset äänestäjämme taasen pelaavat ns. ”varman päälle” ja äänestävät maltillista perussuomalaista, he vaikeuttavat itse omalla toiminnallaan rotutietoisen politiikan ajamista.

Olette puolueena ehdolla vain neljässä vaalipiirissä. Mitä ehdotat niille kannattajille, jotka eivät voi äänestää sinimustaa ehdokasta?

Neljä vaalipiiriä muodostettiin tietoisesti, jotta saisimme täydet listat niille alueille, joissa enemmistö jäsenistämme sijaitsee. Täydet listat vähentävät yksittäisen ehdokkaan harteille asetettuja odotuksia äänisaaliin suhteen, lisäten samalla teoreettista todennäköisyyttä sille, että listasta joku menisi läpi. Pienpuolueiden perinteinen tapa, jossa yksittäisiä ehdokkaita sirotellaan sinne ja tänne tekee tästä päämäärästä käytännössä mahdottoman, jonka vuoksi halusimme toimia toisin.

Olen tietoinen siitä, että noin puolet suomalaisista ei pysty edes teoreettisesti äänestämään meitä tällä hetkellä. Näille ihmisille olen sanonut, että heidän kannattaa äänestää oman vaalipiirinsä kansallismielisintä ehdokasta tämän puoluetaustasta riippumatta, mikäli äänestäjä asuu vaalipiirin alueella, jossa ei ole meidän ehdokkaitamme. Huonoin mahdollinen ratkaisu on jättää äänestämättä, sillä vastapuoli tekee sen varmasti. Äänestämättä jättäminen ei ole minkäänlainen ”viesti”, jonka päättäjät ottaisivat vakavasti.

Sinimusta Liike kertoo olevansa muutakin kuin puolue, minkä vuoksi nimessä on sana ’Liike’. Miten tämä näkyy käytännössä? Entä miten visioit sen näkyvän viiden vuoden päästä?

Puolue on lähtökohtaisesti työkalu, jolla eri kansallismielisen alakulttuurin edustajat voivat osallistua parlamentaariseen päätöksentekoon. Kansallismielinen kenttä on elävä, ihmisläheinen ja se nojaa pitkälti ihmisten keskinäiselle luottamukselle. Nämä piirteet eivät ole koskaan täysin käännettävissä puoluepoliittiseen toimintaan, jossa sisäinen kilpailu, laskelmointi ja eturistiriidat ovat aina jollain tavoin läsnä. Puolueella on kuitenkin keskusjohtoisena entiteettinä kyky tehdä pitkäjänteistä ohjelmatyötä, jolla voi olla merkittäväkin vaikutus laajemman kansallismielisen kentän ajatteluun. Sinimustan Liikkeen ohjelmakohdat ovatkin monilta osin kansallisradikaalin ajattelun käytännön sovellutuksia, ja siten vapaasti sovellettavissa myös muiden puolueiden ja ryhmittymien toimesta.

Sinimusta Liike on saanut houkuteltua riveihinsä monia sen kaltaisia ihmisiä, joilla ei ole suurempaa kosketuspintaa parlamentaariseen toimintaan. Nämä henkilöt ovat olleet enemmän kiinnostuneita kansallismielisen alakulttuurin metapoliittisista ulottuvuuksista, kuten musiikista, kamppailulajitoiminnasta, kirjallisuudesta ja videotaiteesta, kuin sääntömääräisistä kokouksista, pöytäkirjoista ja muista hallinnollisista tehtävistä. Näiden aktiviteettien läsnäolo näkyy puolueen toiminnassa muita puolueita enemmän, sillä puhtaan puoluetyön ohella me pyrimme myös tarjoamaan fyysisen yhteisön sekä arvomaailman, jota ihmiset kykenevät halutessaan seuraamaan jokapäiväisessä elämässään. Onkin siten vaikea määritellä sinimustan liikkeen roolia tarkasti – se on samaan keski-iältään nuorten ihmisten ystäväporukka, aktivistiryhmä, tapahtumajärjestäjä, metapoliittinen vaikuttaja ja poliittinen puolue. Rakenteeltaan ja identiteetiltään joustavana se kykenee vastaamaan tavanomaista puoluetta paremmin ympäristössä esiintyviin kulttuurillisiin haasteisiin, mutta tarvittaessa myös kokoamaan henkilöt yhteen rintamaan yhteisen tavoitteen niin vaatiessa.

Viiden vuoden päästä haluaisin nähdä Sinimustan Liikkeen toimivan taloudellisesti omavaraisena poliittisena, kulttuurillisena ja liikunnallisena yhteisönä, jonka jäsenistä kehittyy ajan saatossa aatteessaan väkeviä ja oma-aloitteisia toimijoita. Yhteisön pitäisi olla silloin myös niin monimuotoinen, että se kykenee tarjoamaan eri elämäntilanteessa oleville ihmisille toisistaan poikkeavia rooleja. 18-vuotiaalta aktiivilta voitaisiin silloin edellyttää erilaista toimintatarmoa kuin esimerkiksi 40-vuotiaalta kolmen lapsen äidiltä, vaikka molempien läsnäoloa arvostettaisiinkin liikkeen toimesta yhtä paljon. Haluamme puolueen näkökulmasta katkaista aktivistiryhmille tavanomaisen kehityksen, jossa nuoret ja innokkaat aktiivit polttavat itsensä muutaman vuoden sisällä loppuun ja siirtyvät sitten perheellistymisen myötä täysin passiiviseen rooliin. Näiden eläköitymisten myötä katoaa myös paljon sen kaltaista osaamista, josta voisi olla suuresti hyötyä uusien jäsenten koulutuksessa.

Puolueellanne on keskimääräisesti nuorimmat ehdokkaat. Mitä tämä kertoo tulevaisuudesta?

Mielestäni se kertoo siitä, ettei kohtaamisteoria ole toiminut halutulla tavalla. Nuoret jäsenemme ovat kohdanneet omassa elämässään monikulttuurisen unelman, ja tehneet siitä täysin päinvastaisen johtopäätöksen kuin maamme nykyinen poliittinen johto. Meistä keski-ikää lähestyvistä toimijoista poiketen he eivät ole välttämättä koskaan eläneet valkoisessa ja suomalaisessa ympäristössä, mikä on minun kaltaiselleni entiselle rovaniemeläiselle täysin normaali asiantila ja myös tavoittelemisen arvoinen päämäärä. Näiden nuorten toimijoiden käyttäytymistä ei siten ohjaa mikään nostalginen muisto valkoisesta menneisyydestä, vaan eräänlainen itsesuojeluvaisto, joka saa heidät ajattelemaan, ettei nykyinen pääkaupunkiseutu voi olla suomalaisen sivilisaation huipentuma. Siinä he ovat tietenkin aivan oikeassa.

Olen melko varma, että pettyneitä, vieraantuneita ja kaltoinkohdeltuja kantaväestön edustajia tulee olemaan vuosi vuodelta enemmän, eikä nykyinen kiihtyvällä tahdilla afrikkalaistuva sateenkaarimaailma kykene tarjoamaan heille mitään luonnollista yhteisöä, ainoastaan valkoista syyllisyyttä ja transuilua. Tavoitteenamme onkin toimia näille nuorille eräänlaisena majakkana modernin pimeyden keskellä.

Sait juuri lapsen. Puolueessa tuntuu myös vaikuttavan lapsiperhekeskeinen kulttuuri. Onko sillä vaikutusta poliittiseen aktiivisuuteen?

Aika on rajallinen resurssi, ja on epärehellistä väittää, etteikö perheellistymisellä olisi vaikutusta myös sen käyttöön. Itse kuitenkin koen, että nykyisessä lapsivihamielisessä maailmassa valkoisten lasten kasvattaminen on itsessään kansallismielisen aktivismin muoto, jonka roolia ei kannata missään nimessä väheksyä. Perheellisen aktiivin aika kannattaakin keskittää sen kaltaiseen toimintaan, jolla on suurin potentiaalinen hyöty. Tämä näkyy omassa elämässäni esimerkiksi siten, että priorisoin julkiset yleisötapahtumat, radiolähetykset ja puolueen viralliset ulostulot somessa väittelyn tai mainoslehtisten jakamisen yläpuolelle. Sinkkumiehenä kykenin uhraamaan politiikalle huomattavan paljon enemmän aikaa kuin nykyään, joten pyrin aktiivisesti tehostamaan toimintaani. Nimimerkkien kanssa käydyt tunteja kestäneet väittelyt ovat siten taakse jäänyttä elämää, niinkin paljon mitä vänkäämisestä pidänkin!

Olisi hienoa, jos aktiivit kykenisivät kokemaan kansallismielisessä alakulttuurissa lukuisat eri elämänvaiheet, joissa ihminen pääsisi kokemaan ensin nuoren aktiivin innokkuuden, kypsyen lopulta vuosikymmenten kestävän matkan jälkeen arvostetuksi isovanhemmaksi ja laajemman kansallismielisen liikkeen vanhaksi parraksi. Tämä ajatus käy usein mielessäni, kun osallistun kansallismielisiin tapahtumiin, ja huomaan yleisössä nuoria poikia sekä arvostettuja eläkeläisiä, jotka ovat kaikki yhteisellä asialla.