Kulttuurimarxistinen Google valmistautuu vaikuttamaan Suomen vaaleihin

Helsingin Sanomien mukaan Google tulee rakentamaan Suomeen kokonaisen työryhmän eduskuntavaaleihin liittyvää vaikuttamista silmällä pitäen.

Teknologia

Globalistisia ja kulttuurimarxistisia arvoja avoimesti ajava hakukonejätti Google valmistautuu vaikuttamaan Suomen tuleviin eduskuntavaaleihin. Googlen Suomen yhteiskuntasuhteiden päällikkö Heidi Jernin mukaan kyse on ”hybridivaikuttamisen” vastaisesta toiminnasta.

Globalistit ovat 2010-luvun puolivälistä lähtien uskotelleet, että muun muassa maahanmuutto‑, homolobbaus- ja pakkorokotuskriittiset arvot ovat osa Venäjän ”hybridivaikuttamista” länsimaisia demokratioita vastaan. Näin esimerkiksi nationalistisia julkaisuja ja liikkeitä on pyritty vaientamaan väittäen, että poliittinen sensuuri on tehokkain ase Vladimir Putinin kansainvälistä salaliittoa vastaan.

Helsingin Sanomien mukaan Google tulee rakentamaan Suomeen kokonaisen työryhmän eduskuntavaaleihin liittyvää vaikuttamista silmällä pitäen. ”Haluamme torjua väärää tietoa ja mahdollista disinformaatiota,” Jern vakuuttelee, millä hän tarkoittaa sitä, että teknologiamonopoli pyrkii piilottamaan eliitin kannalta epämiellyttävät teemat ja puheenvuorot äänestäjiltä.

Jern itse on työskennellyt muun muassa arkkiglobalisti Jyrki Kataisen avustajana Brysselissä ennen kuin hän päätti ryhtyä täysipäiväiseksi sionistien työrukkaseksi teknologia-alalla.

Googlen perustajat Larry Page ja Sergey Brin ovat molemmat juutalaisia. Googlen teknologinen läpimurto ei perustunut juutalaiskaksikon ylivertaisiin taitoihin vaan siihen, että hakukonehanke on saanut mittavaa teknistä tukea ja veronmaksajien rahoitusta NSA- ja CIA-tiedustelupalveluiden kautta.

Lue myös: Juutalaisten perustama Google vakoilee käyttäjiä Israelin lukuun

Lähde: Helsingin Sanomat

Eduskuntavaalit Globalismi Google Heidi Jern Jyrki Katainen Kotimaa Larry Page Monopolit Poliittiset viholliset Politiikka Sananvapaus Sensuuri Sergei Brin Sionismi Teknologia Teknologia Vaalit Vaalivaikuttaminen Valvonta Valvontakapitalismi Vladimir Putin Yhteiskunta

Keskustelu

11 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • otto suni

    Vastaa

    Coogle pyrkii vaimentamaan kaiken kansallismielisyyden ja siksi sinimustat ovat jo myöhässä katujen valtaamisessa! MV lehti on joutunut jo Naton erityisoperaation kohteena olemaan kiinni jo useita päviä, joten hyvin menee sananvapauden kanssa Suomessa!

  • Nationalisti

    Vastaa

    Eli suoraan sanottuna kaikenlainen korruptoitunutta nykyjärjestelmää vastaan esitetty kriittinen mielipide ja muutoksen tuulien vaatiminen tullaan sensuroimaan.
    Tätä kaikkea perustellaan totta kai ”demokratian suojelemisella”
    Naurattaa aina, kun vakavalla naamalla väitetään Suomessa olevan ”rehelliset vaalit”.
    Miksi siitä viimeksi piti oikein video tehdä ja vakuutella sitä kautta kansaa?

  • Teme

    Vastaa

    Suomessa ollaan huolestuneita Norjan kautta Lappiin tulleista venäläisturisteista. Maahan vuodessa tulevat 50 000 ”pakolaista” eivät ole huolenaihe. Ruotsin rajan yli on saanut tulla ilman minkäänlaisia rajamuodollisuuksia tai ‑tarkastuksia 2014 alkaneen ”pakolaiskriisin” aikana. Tästä ei koskaan oltu huolestuneita eikä olla tähän päivään mennessäkään. Maahan saa tulla kuka vain. Passia ei tarvita tai sitten voi käyttää jotakin viidestä passistaan, JOS sellaista kysytään jostakin syystä. Autoja ei tutkita, joten niissä voidaan tuodaan henkilöitä, huumeita, aseita, rahaa jne.

  • TT

    Vastaa

    Suomessa on jo vanhastaan ollut tapana lakaista maton alle vallanpitäjien kannalta epämieluisat asiat. Suomalaisesta korruptiosta ja maan tavasta on suurelta osin vaiettu. Siksipä monet ulkomaiset tarkkailijat ovat hämääntyneet luulemaan, että korruptiota on Suomessa vain hyvin vähän. Viime aikoina kaiken peittävän taikamaton alle on täytynyt lakaista aina vain isompia asioita ja mörköjä. Viimeksi sinne ovat menneet mm. Uniper-sotkut, matujengien saavutukset, k‑piikkihaitat tai Nordstream 1/2‑putkien räjäyttelyt. Joukkopsykoosista herännyt näkee kuitenkin selvästi tuon maton alle. Ei ole Putlerin vika, jos tuon maton reunojen alta näkyy jo uskomaton määrä roskaa ja törkyä.

  • Google on mädättäjä

    Vastaa

    Googlea ei todellakaan kaivata miksikään vaikuttajaksi. Google on yksityinen globastilien firma, jonka tulisi pitää näppinsä erossa politiikasta ja yksittäisten maiden asioita.

  • Morpheus

    Vastaa

    Tämä on sitä vieraan valtion vaikuttamista vaaleihimme kun googlelle annetaan tällaisia vapauksia. Maanpetos josta syylliseet joutuvat aikanaan vankeuteen. Nämä rikolliset tullaan ottamaan kiinni ja tuomitsemaan rikoslain mukaisesti.

  • Nimetön

    Vastaa

    Ei suomi ole koskaan itsenäinen valtio ollut. Aina jonkun satelliitti valtio, ensin saksan,neuvostoliiton,saksan(eu) ja viimeisenä USA(nato). Nyt kun suomi liittyy natoon, niin päätökset suomen osalta tekee,
    kapitalistit. Kapitalistia ei etninen suomalainen kiinnosta, siitä tehdään kapitalistin huora

    • society

      Vastaa

      Saksa ei sotkeutunut Suomen asioihin lainkaan, auttoivat Suomalaisia taistelussa bolshevismia vastaan. Saksan ”hyökkäys” eurooppaan oli välttämätöntä estääkseen kommunismi. Saksa painostettiin sotaan, Hitler halusi rauhaa

      • Nimetön

        Vastaa

        mikäs sitten oli molotov-rittenrof sopimus. saksa sai puolan ja neuvostoliitto suomen, tai piti saada

  • Molotov ribbentroppi

    Vastaa

    Saksahan sopi NL:än kanssa molotov-ribbetrop sopimuksen, jossa Saksa lupasi Neuvostoliitolle Suomen, Viron, Latvian, Liettuan ja koko Itä-Euroopan. Liittoutuivat sitten Suomen kanssa, kun huomasivat että noista suomalaisistahan vois olla hyötyä operaatio barbarossassa.

    • m.m

      Vastaa

      Kannattaa googlettaa: Erkki Hautamäki + talvisota

      Todella mielenkiintoista historiantutkimusta talvisodasta josta media vaikenee. MR-sopimus ei ollut se syy miksi Suomi joutui talvisotaan.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi