Saksan Thüringenin sisäministeri haluaa takavarikoida aseet Afd-puolueen jäseniltä

Suunnitelmaa voisi verrata siihen, että Suomessa perussuomalaisten jäseniltä pyrittäisiin takavarikoimaan aseet.

Ulkomaat

Saksan Thüringenin osavaltion sosiaalidemokraatti sisäministeri, Georg Maier, on ilmoittanut pyrkivänsä poistamaan aseluvat ”oikeistolaisilta ekstremisteiltä,” joihin kuuluu hänen luokituksensa mukaan myös laillisen Afd-puolueen jäsenet.

Maerin mukaan Afd:n on ”todistettu olevan ekstremististä oikeistoa,” vaikka kyseessä on lähinnä Suomessa toimivan perussuomalaisten kaltainen ”kansalliskonservatiivinen” valeoppositiopuolue. Maeir ei ilmeisesti koe vapauden ja demokratian vastaiseksi toimiaan takavarikoida aseet miljoonia ääniä joka vaaleissa keräävän puolueen jäseniltä.

Afd on jo Saksan korkeimman oikeuden mukaan määritelty ”potentiaaliseksi uhaksi demokratialle,” minkä takia viranomaisilla on jo muutenkin oikeus kuunnella puolueen jäsenten puheluja, sekä lukea näiden sähköposteja ilman mitään merkittävää syytä.

Afd on erityisen suosittu puolue Thüringenissa ja saa jatkuvasti vaaleissa noin 20 prosenttia äänistä. Vuoden 2019 vaaleissa puolue vei jopa 23,4 prosenttia äänistä.

Lähde: Remix

Alternative für Deutschland Poliittiset viholliset Politiikka Saksa Ulkomaat Uutiset Valeoppositio Valvonta

Keskustelu

5 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • pertti grandell

    Vastaa

    samanlaista saastaa sakujen poliitikot kuten tom of filandiassakin, täysin idiootteja. uskomattomia ulos tuloja, ja lisää aivokirurgeja/raketti-insinöörejä vaan maahan valuu, se ei huoleta tyhmiä poliitikkoja ‚ei yhtään, ziisus tätä päättäjien tyhmyyttä.

    • Leif

      Vastaa

      Ei nämä päättäjät ole tyhmiä, eikä pidä edes luulla heitä tyhmiksi, vaikka siltä vaikuttavat. Ainoat tyhmät ovat he, joihin uppoaa tuollainen vasemmistopopulismi. Nämä poliitikot kyllä tietävät, että median aivopesemiä idiootteja löytyy. Ei Stalin tai Pol Potkaan olleet tyhmiä. Hekin olivat todella ovelia käyttämään hyväkseen propagandaa ja hyödyllisiä idiootteja.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Ja samaan aikaan rotumuukalaisilla on yhä enemmän LAITTOMIA aseita, mutta sitä tietenkään nämä kulttuurimarxilaiset ministerit eivät näe ongelmana.

    ” Afd on jo Saksan korkeimman oikeuden mukaan määritelty ”potentiaaliseksi uhaksi demokratialle,”

    Aina kun puhutaan jostain puolueesta tai liikkeestä ja sanotaan sen olevan ”uhaksi demokratialle”, niin siinä on pakko olla jotain hyvää, koska jokainen rationaalisesti ajatteleva tietää, mitä he tarkoittavat tällä ”demokratialla”.

  • juha II

    Vastaa

    Kun ”kansalaisten turvallisuuden” vuoksi takavarikoidaan aseet. Tarkoittaa se selväkielisesti vallanpitäjien OMAA turvallisuutta syystä etteivät nämä halua harjoittaa sellaista politiikkaa joka hyödyttää KANSAA vaan yksinomaan heitä ITSEÄÄN!!!

  • demonikraatti

    Vastaa

    Vassareiden ”demokratialle” potentiaalisia uhkia on kaikki, jotka ovat heidän kanssaan eri mieltä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi